sunnuntai 4. toukokuuta 2014

452014




Vappu tuli ja vappu meni, tämä viikko on ollut erittäin rentoa koulun puolesta (vain ti&ke koulua) enkä luultavasti tule kestämään kun viimeiset viikot ovat joka päivä 8-16. Olen jo tottunut liikaa pitkiin yöuniin. Vapaapäivien ansiosta koirien kanssa ollaan keretty tehdä vaikka mitä ja käydä vaikka missä, toissapäivänä suunnattiin aamulenkillä Hupisaareen josta postauksen laadukkaat kännykkäkuvat ovat.

Tänään olisi ollut Kiimingissä mätsäri ja meinasin jo lähtä Tuiskun kanssa. Niinno, kunnes huomasin miltä se näyttikään juuri nyt. Neiti alkaa pikkuhiljaa lopettaa juoksujaan (ainakin kolme viikkoa on tänä vklp täyttä?), joten päästään vihdoin treenaamaan tokoa ahkerammin! Tuisku on ollut nyt juoksujen aikana äärettömän laiska, toisaalta hyvä että olemme saaneet muutaman viikon taukoa treenaamisesta. En ole viitsinyt alkaa treenaamaan (ja hermostuttamaan itseäni) pieniä aktivointeja enempää, kun koira ei tee innolla. Noutoa ollaan suurimmaksi osaksi tehty osissa, toisena päivänä pelkkiä nostoja ja toisena sivulle tuomista. Tuisku alkaa käsittää mitä käsky "nouda" (jep, massan mukana mennään) tarkoittaa, ja vartaloavut on saatu häivytettyä (ainakin näin lyhyemmältä matkalta) pois. Sivulle tuomista olen tehnyt ihan niin, että koiralle kapula suuhun ja on saanut itse miettiä mitä tehdä. Haluan siis Tuiskun tuovan kapulan suoraan sivulle. Heti kun koira kapulan saatuaan tuon sen sivulle on saanut superpalkan. Kunhan juoksut voi todeta loppuneeksi siirretään treenit taas ulos ja mennään nakkelemaan kapulaa viereiselle pellolle.

Muut liikkeet ovat olleet tauolla, piilopaikkista makuulla ja istualtaan ollaan tehty sisällä. Molemmat on onnistuneet erinomaisesti lyhyellä sekä pitemmällä ajalla, kiusallisena häiriönä Tuiskulle olen lisännyt välillä jääkaapilla käynnin ja herkkupussin rapistelemisen. Hyvin on pysynyt vaikka näköisällä ei ole! Paikallaan käännöksiä ollaan tehty, täyskäännökset ovat olleet hieman kämäiset (johtunee myös innottomuudesta) joten ollaan tehty takapäänkäyttöharjoituksia.

Kun voittajaluokkaan siirtyessä tulee seuruussa sivuaskeleet, en ole oikein hiffannut miten lähtisin niitä opettamaan Tuiskulle, joten kokeneemmat täällä voisivat neuvoa meitä? Tuiskuhan on opetettu imuttamalla seuraamaan eikä "hakemaan perusasentoa"(jos ymmärrätte mitä tarkoitan) joten ei tiedä ollenkaan mitä tehdä jos otan askeleen sivulle. Olisi pitänyt hoksata ottaa sivuaskeleet mukaan heti.. Kiitos jo etukäteen niille jotka viitsivät vinkkejä antaa!

3 kommenttia:

  1. Namitat niitä sivuaskeleitakin? Ensin se saa syödä sitä namia kädestä kunhan vähänkin yrittää ja sitten siitä jalostaa eteenpäin. Mulla on pentu sekatekniikalla opetettu seuraamaan (namitus/perusasento/käsikosketus) ja hyvin toimii namitus myös peruutukseen ja sivuaskeleisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy yrittää, kiitos vinkistä!

      Poista
    2. Namittavan käden asennolla on väliä, joten kokeile vaihdella (kuonon edessä/sivulla vas/sivulla oi/yläpuolella/jne.) sitä, jos ei onnistu.

      Poista