keskiviikko 5. syyskuuta 2012

We were left in this world for eachother

En oo taas vähään aikaan kerenny kirjoittamaan tätä blogia. Noh, eipä tässä ole kummempia tapahtunutkaan. Muita kiireitä on ollut, eikä oo tahtonu millää keretä istuu tässä koneella. Koulukin on alkanut eikä aikaa meinaa riittää mihinkään suuntaan. Puolet päivästä menee koulussa ja puolet koirien ja läksyjen parissa.


Lissun kanssa ollaan treenattu taas silloin tällöin, ihan vaan perusjuttuja. Vielä tahtoo olla että istumista tarjoaa jokaseen käskyyn. Maahan-käsky alkaa pikkuhiljaa sujua jo ilman käsimerkkejä, ensin vaan tahtoo tarjota sitä istumista. Seisomista (jota käytetään mätsäreissä) ollaan harjoiteltu, pikkuhiljaa antaa siirrellä jalkoja ja korjailla asentoja. Juokseminen ympyrää sujuu niinku vanhalta tekijältä, sitä en sen kummemmin ole edes opettanutkaan, ihan vaan lähdin juoksemaan ja kun ravasi niin palkkasin ja jos lähti laukkaamaan, hidastin. Viime vklp olisi ollut löytöeläinpäivä Oulussa kera mätsärin, mutta omistaja ei omien juhlimisien takia päässyt paikalle. Toivottavasti tässä lähiviikkoina päästäisiin Lissun kanssa käymään jossain mätsäreissä. Tuisku saa viettää koiranelämää kotona ja seuraavat näyttelyt sillä on joko syyserkkari tai vasta tammikuussa.
 

Mää oon alkanu jo miettimään että onkohan tuolla Tuiskulla jotakin. Se on ollut jo jonkin aikaa masentuneen olonen ja aina välillä yrittää istuskella lenkillä eikä halua kävellä. Syö ja juo normaalista, ja muutenkin ihan normaali, mutta joissain paikoin se vaikuttaa jotenkin... sairaalta. Ei sillä ole mtn sairauteen liittyviä oireita. Parina yönä peräkkäin se heräsi kesken yön ja kävi oksentamassa pari länttiä lattialle, ja sitten meni takaisin nukkumaan. Epäilin matoja, ja annettiin sille nyt matolääkkeitä. Mutta toisaalta se oksensi vain silloin, kun nukkui yön mun huoneessa (ovi suljettuna), ja kun seuraavana yönä sai koko talossa nukkua missä haluaa, niin ei ollut oksentanut. Pitää nyt vielä seurata, jos ei ala loppua niin sitten kipitellään lääkäriin. 
 

Hihi, mua vaan aina jaksaa naurattaa nuo Lissun energiapuuskaukset. Kun pihasta lähetään metsään lenkille, se pystyy olemaan koko matkan irti, ravaa tosi nätisti lähellä, ei lähe mihinkään kauas vaeltelemaan. Mutta odotahan kunhan aina silloin tällöin kutsun sen luokse, ja otan namit esiin, se innostuu totaalisesti. Namin ja vapautuksen saatuaan se ottaa aina hirveät spurtit ja ei taho jalatkaan pysyä paikoillaan. Se juoksee ja juoksee ympyröitä neliöitä ja kolmioita sikinsokin, se on aina niin innoissaan. Vielä kun itse siinä alat juosta ja hyppiä ja leikkiä sen kanssa, sen häntä vispaa ja juoksee niin lujaa mitä jaloistaan pääsee. Siinä jos jossain näkee niin iloisen koiran kun olla ja voi :) Lissu suhtautuu kaikkeen niin positiivisesti. Senkin takia mä niin rakastan treenata ja opettaa sille uutta asiaa, kun se tekee aina niin iloisesti. Ja lempiherkku on tainnut tulla selville, lihapullia se ei voi millään vastustaa ! Ja mä yllätyin tosi kovasti, miten sain Lissun seuraamaan siis ihan sikahyvin ja vielä oikealle paikalla! Mulla oli lihapulla kädessä ja pidin sitä jossain mahan kohdalla, niin likkahan tuli heti vierelle ja seurasi kuin unelma ihan ilman mitään käskyjä. Lihapullia sai ja kovasti, täytyy varmaan opettaa seuruu tuolla tavalla, ja myöhemmin sitten häivyttää sen että katsoo mun käteen, vaan katsois sitten minuun. Pientä tekstiä tuli taas kirjoitettua, antakaa toki kommenttia teksistä, onko se tylsää vai jaksoitteko lukea ihan loppuun asti.


2 kommenttia:

  1. Enpä oo kuullut ennen "koiratytöstä":D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten et vain ymmärrä sen tarkoitusta :)

      Poista