torstai 9. toukokuuta 2013

Raahe RN

Aamulla ei kyllä tuntunut yhtään siltä, että olisimme näyttelyyn lähdössä. Lappalaiset alkoivat vasta 12 jälkeen, sekä matkakin oli niin lyhyt, ettei tarvinut aikaisin lähtä. Yleensä pitää aamuyöstä jo nousta, vaan nyt sain nukuttua pitkään. Minna kävi nappaamassa kyytiin kymmenen maissa, ja lähdettiin kohti Raahea.

Näyttelypaikkana oli pesiskenttä, ja olimme jo hyvissä ajoin paikalla. Tuomarina toimi Markku Kipinä. Paikalle saapuessa kehässä oli menossa suomenajokoirat. Kipinä arvosteli todella nopeasti, ja äkkiä se aikakin hurahti. Vettä satoi vähän, eikä ilmakaan ollut niin kylmä mitä olin odottanut. Ajokkien jälkeen oli yksi dreeveri, ja vihdoin alkoi lapparit. Lappareita oli ilmoitettu vain 16, ja taisivat olla suurimmaksi osaksi narttuja. Ei tarvinut kauaakaan odottaa, niin huudettiin valionartut kehään.

Tuiskulla näytti olevan harvinaisen paljon virtaa, joka oli todella hyvä juttu! Nimittäin neitihän ravasi reippaammin kuin ikinä! Mitä nyt pariin otteeseen innostui vähän liikaakin ja yritti laukata. Vaikka itse sanonkin, ensimmäistä kertaa Tuisku oikeasti näytti upealta liikkuessa, yleensähän se rauhassa sipsuttelee että ''hohhoijjaa tää onnii tylsää''. Yksilöarvostelussa Tuisku seisoa tapitti nätisti paikoillaan, ja vielä jaksoi ravata reippaasti. Kehäsihteeri huusi ''erinomainen'' ja punainen nauha käteen. Kilpailuluokassa oli neljä valiota, yksi sai EHn, joten tiesin että nyt sijoitumme kolmanneksi. Tuomari kuitenkin sijoitti monen juoksukierroksen jälkeen meidät kakkossijalle. Ohitimme siis kaksi hienoa valiota, joten en voisi olla tyytyväisempi. Samantien jäimme PN-kehään, ja loppujen lopuksi meidät sijoitettiin kolmannelle sijalle. Kaikista tyytyväinen olen kuitenkin siihen, miten Tuisku säilytti energisyytensä loppuun asti.

VAL ERI VAK2 SA PN3 Markku Kipinä
Tyypiltään erinomainen ryhdikkäästi esiintyvä narttu, jolla erittäin kaunisilmeinen pää. Hyvä ylälinja ja häntä. Hyvät raajat. Kaunis turkki. Hieman ohuet korvat. Hyvä purenta. Hieman pitkä lanne. Liikkuu hyvällä sivuliikkeellä. Hieman ahdas takaa. Löysyyttä edessä.

Samassa autossa matkustanut upea Jehnajan Metka JUN ERI JUK2 (muistinkohan oikein). Tuiskun kanssa seuraava näyttely Oulu KV, ja varmaan ilmoitan molemmille päiville. Kemi RN ois enskuussa houkuttanut, vaan onneksi eilen meni ilmot umpeen.

Paluumatkalla kävimme vielä Sirpalla katsomassa Netvetin kennelin pentuja, 5-viikon ikäisiä taisivat olla. Herranjumala että olivat söpöjä, teki mieli viedä kaikki kotia. Varsinkin sydämen vei pieni urospentu, meinasin taskuun laittaa ja viedä kotiin.

PS. muistakaahan käydä linkkailemassa blogejanne tänne.

2 kommenttia:

  1. Hehh ne netvetin pennut on kaverin uroksen pentuja. :3

    VastaaPoista
  2. Olit yksi viidestä parhaasta blogista!:) http://vinskin.blogspot.fi/2013/05/linkkaa-blogisi-top5.html

    VastaaPoista