perjantai 15. elokuuta 2014

... Is a dog


Hmh, ja juuri näin sopivasti tokoilun alkaessa kukoistaa Tuisku aloitti juoksut. Tai no, vielä ei ole tippoja näkynyt asunnossa mutta koira on alkanut olla lenkillä aika perässä vedättävä (koko ajan nuuhnuuh) ja töistä tullessani Lissu oli koko ajan kiinni Tuiskun takapuolessa. Joten epäilys on hyvin suuri. Sinänsä tämähän on ihan mahtava uutinen, saadaan syksy vapaaksi juoksuista! Ei tarvi pelätä jääkö kokeet välistä niiden takia.

Tämä jää nyt lyhyeksi postaukseksi kun halusin muutaman kuvan julkaista. Huomenna aamusta lähtö kohti Iin RN:lyä, menen esittämään kaverin labbiksen. Ja ainiin, täytynee hehkuttaa meidän hienoa kapulatreeniä eiliseltä! Ollaan taas ottamassa askelta edemmäs, Tuisku oli hirrmuiloinen kapulasta ja tarjosi jopa itse sivulle tuomista josta saikin ihan supermahtavat kehut.

Ja mitä otsikkoon tulee, uusi kansikuvani:

2 kommenttia:

  1. Meidänkin kapulatreenit edistyy. Nutu teki tosin lelulla, mutta mä olen niiiiin ylpeä! Mä sain houkuteltua sen lelu suussa mun eteen istumaan ja lopuksi myös liikkumaan istumisesta lähemmäksi mua kun otin askeleen taaksepäin. Mä siis haluan luovutuksen eteen, kun luoksetulokin tulee ja PK-puolta ajatellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, tulee niin hyvä fiilis kun vihdoin alkaa edistyä! Ehdottomasti kannattava ostos tuo kevyempi ohjatun kapula.

      Poista