Loppu hyvin, kaikki hyvin

Viime postauksesta on vain viikko, ja meille on kerennyt tapahtua vaikka minkälaista. On treenattu ja reissattu muutamassa paikassa. Koirien mökkireissu oli sujunut hyvin, Lissu oli ollut rauhallinen oma itsensä ja Tuisku oli ollut porovahtina. Minä suoritin eilen viimeisen päiväni kuuden viikon työharjoittelusta, nyt saan varmaan olla ylpeä itsestäni. Tosin arviointikeskustelu venyi vasta seuraavaan maanantaihin.

Maanantaina käytiin aamusta Tuiskun kanssa Ouluhallin parkkipaikalla tokoilemassa ja saimme treeniseuraksi berniuroksen. Ennen heidän tuloaan duunattiin seuruuta. Täyskäännökset on oli vähän hakusessa Tuiskulla, joten täytyy ottaa ne tehotreenin alle. T ei siis oikein käytä peräpäätään niissä käännöksissä, joten se etupää tahtoo jäädä mun alle kun lähdetään liikkeelle (oho mikä lause, jospa saatte selvää). Treeniseuramme saapuessa paikalle aloitettiin Tuiskun kanssa paikkamakuulla. Jätin sen makaamaan ja menin raksuttelemaan tätä berniä. Tuisku oli hirmuisen mustis ja päästeli ääniä, sitten se nousi tulemaan luokse mutta pisti takaisin maate käskystä. Sen jälkeen se pysyikin siinä loppuun asti hyvin.

Otettiin jääviä. Maahanmenossa Tuisku vapautti itse itsensä heti kun palkkasin sen. Seisomisessa jaksoi hienosti seisoa pönöttää että kävin kierroksen takana ja sivulle tulossa odotutin hieman pitempään ennen kuin sai käskyn istua.

Pienen hömpöttelyn ja temppuilun jälkeen lisää paikkamakuuta. Jätin Tuiskun makaamaan ja lähdin itse kauemmas yhden puun taakse piiloon (Tuisku kuitenkin hieman näki minua), ihan rauhassa se makasi vaikka berniuros välillä haukkui ympärillä. Käveleskelin piilosta eri piiloihin ja välillä seisoin ihan Tuiskun näkyvillä.

Niin kauan mä olen saanut kehua Tuiskun kaukoja maasta taivaisiin, mutta tällä kertaa fiilis oli ihan toisenlainen. Sivulta käskin maahan, ja odota-käskyn kuuluessa AINA se pompahti istumaan. Sen jälkeen kun koira vihdoin makasi maassa ja pääsin kauemmas, koira ei meinannut millään nousta istumaan, molempiin vaihtoihin tarvitsi tuplakäskyt. Joissain paikoin se lähti istu-käskyn kuuluessa tulemaan luokse?! Ollaan me tämän episodin jälkeen onneksi tehty lenkeillä onnistuneita kaukoja...

Treenit oli kaikinpuolin mukavat pienestä laiskuudesta huolimatta, loppuajasta koirat pääsivät vähän nuuhkimaan toisiaan ja voi hirvistys kun Tuisku ujosteli kolme kertaa isompaa berniä.

Iltapäivällä lähdettiin molempien koirien voimin Nallikariin heittämään tunteroisen lenkki. Lissu oli tosi rauhallisella mielellä ja oli niin iloissaan kun sai vapaana kirmata pitkin metsäteitä. Ja voi vitsit miten riemu repesi kun lenkin lopussa käväistiin rannalla juoksemassa.

Keskiviikkona sain tietää että meidät valittiin Tuiskun kanssa OKKn tokoryhmään talvikaudeksi! JIPPII! Ette uskokkaan miten iloinen mä olen, että vihdoin päästään kouluttajan silmän alle. Meidän ryhmä treenaa keskiviikko-iltaisin, ja vielä upouudessa hallissa. Kyseessä on alo&avo tasoinen ryhmä, meidän lisäksi on neljä muuta koirakkoa ja kaksi kouluttajaa. Treeniaikaa on tunti. Lisäksi ilmoitin meidät mukaan lappalaiskoirien vapaavuoroille kyseiseen halliin, ja nämä pippalot on perjantai-iltaisin. Eli siis treenintäyteinen talvi tulossa! Iltalenkillä treenattiin Tuiskun kanssa paikkamakuuta, jätin sen keskelle yhtä nurmialuetta makaamaan ja kierrettiin Lissun kanssa sellaisen kuusirivistön ympäri muutama kerta ettei Tuisku nähnyt meitä, makasi ihan rauhassa. Tehtiin myös nouto, ei mitään moittimista, koira haki innoissaan ja kapula pysyi suussa sivulle asti.

Tänään suunnattiin autolla kohti Sanginsuuta, tarkoituksena lähtä tekemään pitkää metsäretkeä. Päätimme pysäyttää golfkentän päähän parkkipaikalle ja lähteä siitä kävelemään jollekkin metsätielle. Juuri ennen parkkipaikkaa ajoimme tien ohi jossa oli kyltti "ampumarata". Ihme kyllä päässämme ei raksuttanut yhtään ja ignoorattiin se täysin...

Noh, päästiin vähän matkaa kävelemään kunnes aseen pamahdus kaikui kovaan ääneen. Lissu havahtui, muttei sen kummemmin välittänyt siitä ja jatkoi matkaa. Ennen kuin kerkesimme päättää lähdemmekö pois vai jatkammeko matkaa kuului toinen laukaus. Siinä vaiheessa Lissulla pimahti. Se rupesi läähättämään ja hätäisenä lähti vetämään kohti autoa. Eipä siinä auttanut muuta kuin lähtä pois, Tuisku oli ihmeissään kun ei saanut kuin kakalla käydä. Ajettiin kymmenisen kilometriä(?) takaisin päin ja lähdettiin Valkeisjärven metsään kävelemään. Jostain syystä emme löytäneet yhtään hyvää lenkkipolkua, kaikki päättyi n.500m jälkeen. Lissu alkoi jo hieman rauhoittumaan kun aseen pamahduksia ei enää kuulunut, häntä nousi pystyyn ja iloisesti reagoi kutsuihin. Tässä vaiheessa olin jo hieman ärsyyntynyt kun sen kerran kun meidän poppoo pääsee kauemmas metsään lenkille, ei mikään onnistu. Noh, onneksi äitini suostui ajamaan vielä Auranmajalle, jos me siellä onnistuttaisiin heittämään pieni lenkki.

Olisi pitänyt suoraan mennä Auranmajalle. Lissun päästessä autossa se oli jo täysin palautunut aseen äänistä, ja sen pystyi huoletta laskemaan irti. Käveltiin suunnilleen 6km lenkki, kaikilla oli kivaa ja sain räpsittyä muutaman kuvankin. Eli siis, loppu hyvin, kaikki hyvin!

Vihdoin ja viimein meidän kaksi uutta näyttelyremmiä saapui postissa! Ja mä niin rakastan nuita. Yksi juttu mua jäi toisessa remmissä harmittamaan, mutta se on ihan mun oma moka. Eli siis, tilasin molemmat hihnat metrin mittaisina. Mutta enhän mä hoksannut pyytää mustakultaista remmiä pidempänä, kun tilasin sen noutajatyylisenä. Punainen on kyllä sopivan pituinen kun se on snakeen kiinnitettävä. Mutta mustakultainen remmi jää melko lyhyeksi kun laitan sen Tuiskulle kaulaan. Ei se nyt kuitenkaan liian lyhyt ole (vanhaakin remmiä kerään aina tosi lyhyelle kehässä, nytpähän saan pitää pelkästään päästä kiinni), ja eihän me juurikaan näyttelyissä nykyään kuljeta. Alempana kuvaa kuinka lyhyeksi remmi jää, pitelen siis ihan remmin päästä kiinni, en ole kerännyt sitä käteen ollenkaan.

Tänään jos sitä saisi vielä aikaiseksi treenailla ainakin avon luoksaria, noutoa ja kaukoja iltalenkillä. Lähipäivinä olen kaavaillut kirjoittavani jonkunsortin postauksen aiheesta "Millaista on olla koiranomistaja".