perjantai 1. helmikuuta 2013

Parin viikon kuulumisia

Ihanaa. Helmikuu. Kesä astetta lähempänä.
Jooh, en ole taas päässyt pariin viikkoon päivittämään blogia, anteeksi siis siitä. Koko aika on mennyt koulupuuhissa, kuvausintokin on kadonnut, viikot on mennyt koulun penkillä katsoessa kun aurinko paistaa ulkona. Vaan se aurinko aina katoaa kun sieltä koulusta vihdoin pois pääsee. Tekisi mieli ottaa muutaman viikon loma ja lähtä koirien kanssa reissuun. Koulu ei oo mun juttu. Yhteishautkin itsellä lähenee, ja vielä ei ole mitään hajua mihin sitä lähtisi opiskelemaan.

27.1. Sunnuntaina kävin kameran kanssa katsomassa mätsäriä Hiukkavaarassa. Samalla pääsin näkemään kaverini labbispennun, suloinen tapaus! Kerttu käyttäytyi niin hienosti kehässä, juoksi tooosi nätisti. Tykkään sen liikkeistä. Lupaava pentu kyseessä. Muutamia kuvia räpsäsin muista koirista, ne pääset näkemään tästä. Jos kuvissa esiintyy koirasi, kuvaa saa lainata, kunhan vain ilmoittaa siitä ja mainitsee että kuvan on ottanut Emilia Laakkonen.

Tänään käytiin molempien koirien kanssa OKK:n hallilla reeneissä. Sain raahattua äitini mukaan pitämään toista koiraa ja nappaseen pari videota. Lissu sai tulla enimmäkseen totuttelemaan koirien sekaan ja harjoittelemaan vähän seisomista. Hieman Lissua kummastutti olla siellä mellakassa, mutta hyvin se käyttäytyi. Tuiskun kanssa otettiin tänään aika rennosti, paljon taukoja kun vaihtelin koiraa aika tiheään. Seuraamista otettiin ja hienosti seurasi. Jääviä otettiin muutama onnistunut toisto ja jätettiin siihen. Totteli heti ekalla käskyllä eikä ennakoinu ollenkaan. Paikkamakuuta ja luoksaria otettiin muutama toisto. Niin ja sitten.. Tuisku  meni taas niin hyvin ja ilman hihnaakin sitä pystyi pitämään eikä välittänyt muista ollenkaan. Päätin sitten mennä käymään agipuolella ottamassa vähän keppejä ja pari hyppyä. Kepit meni loistavasti hihnassa, joten päästin irti. Uudestaan mentiin kepit ja meni vielä paremmin kun sai lisää vauhtiakin. Nooh, kuinkas kävikään, keppien jälkeen toinen koira hujahti vauhdilla ohi ja tottakai tuo pentele lähti perään. Ei onneksi mennyt koiran luo vaan pysähtyi kiellosta, ja lopulta tuli takaisin. Noloa. Tokopuolella ei minkäännäköistä kontaktia muihin koiriin, kai se oli sit vaan niin kiinnostava kun toinen niin vauhdilla meni. Onneksi tuli käskystä takasi, palkkasin ja eikun takasi hihnaan. Jätettiin sitten hypyt ottamatta, ettei vaan lähtisi uudestaan karkuteille. Nooh, uusi yritys seuraavalla kerralla. Harjottelua vaan lisää. Kuvia ei nyt löydy kun en ole jaksanut alkaa kuvaamaan, huomenna voisi kameraakin vähän lenkittää, jos ilma suosii.


6 kommenttia:

  1. Ei me Been kanssa teitä bongattu mätsäreistä :/ mutta tuo linkki kuviin ei toimi vaan heittää erroria. Mukavasti teillä kyllä näyttää nuo seuraamiset menevän tämmösen amatöörin mielestä ainakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl mäki teitä pariin otteeseen yritin etsiskellä, vaa ei löytyny. Siellä oli niin ahdastakin, niin ei oo mikään helppo juttu löytää :D Mutta joo, korjasin asian ja nyt linkki toimii :)

      Poista
  2. Pyysin sua kaveriksi facebookissa, älä säikähdä :)

    VastaaPoista
  3. palkkasit väärällä kädellä seuruussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, tiedän sen, olen tottunut alusta alkaen palkkaamaan oikeasta kädestä, ja kun tokoillaan nykyisin omaksi iloksi joten sillä ei oikein ole väliä :-)

      Poista
    2. Mä itse palkkaan milloin kummallakin, koska jos teen palkkausta aina vasemmasta, Nala ennakoi sitä ja kyttää vain kättä. Käytän monesti myös heittopalkkaa.

      Poista