perjantai 5. huhtikuuta 2013

Reilusti takapakkia

Argh. Tänään oltiin muutaman viikon tauon jälkeen Tuiskun kanssa treeneissä OKK hallilla. Ja täytyy sanoa että tänään ei selvästikkään ollut meidän päivä. Minne hävisi se hienolla vireellä toimiva pörriäinen? Tänään se oli aivan toista maata. Voihan se olla että muutaman viikon tauko vaikutti tämän päivän suoritukseen, tai sitten yksinkertaisesti oli huono päivä. Toivon ainakin, että oli vain huono päivä.

Ensin halliin tultaessa kaikki meni hyvin, Tuiskulla oli hyvä vire ja innostuneena katsoi ihan sillä ilmeellä että mitä tehdään. Vaan sekunninmurto-osassa, kaikki vire katosi, häntä laski alas ja korvat meni luimuun. Hallin pohja oli yhtäkkiä niin ällöttävä, varoi jokaista askeltaan, aivan kuin se olisi haissut pahalle tai siinä olisi ollut jotain paskaa minkä päälle ei voinut astua. Käskin sivulle, ensimmäisenä tuli niin hitaasti kuin mahdollista, ja kieri varmaan metrin päästä takaa. Loppujen lopuksi se ei tullut ollenkaan, seisoi tai istui ja tapitti korvat luimussa. Otettiin seuruuta, se sujui sentään hyvin, paitsi että jäi pikkasen jälkeen, joka johtui varmaan siitä että nami oli vasemmassa kädessä, yleensä se on oikeassa. Mutta kontakti oli erinomainen, kertaakaan ei vilkuillut namikättä tai muualle. Siitä sai paljon kehuja. Mutta se haluttomuus vain jatkui. Lähdettiin käymään ulos, siellä tehtiin pari onnistunutta toistoa, vaan taas meni haluttomaksi tehdä mitään. Mentiin sisälle kokeilemaan uudestaa, sama homma jatkui, joten soitin kyydin ja päätin että tämän illan treenit jää tähän. Hallilta tultaessa päätin tehdä vielä yhden sivulletulon ja innostin oikein kunnolla, ja nyt se tuli nopeasti ja innokkaasti sivulle, superpalkka ja sisälle. En halunnut siinä pilata enään mitään, yksi hieno suoritus riitti.

Ei mitään hajua mistä tuollainen käytös tuli. Voiko se olla vain siitä että on muutama viikko ollut taukoa? Näin se ei ole koskaan käyttäytynyt. Pitää nyt pitää muutama päivä taukoa ja uusi yritys. Toivon vaan ettei pitäisi heittää hukkaan haavet ensimmäisen kokeen (tai ainakin möllien) korkkauksen kesällä tai syksyllä. Sunnuntaina on luvassa mätsäri Kempeleessä, jonne lähtee molemmat koirat, pitää siitä kerrasta tehdä oikein superhauskaa Tuiskulle. Pitää nyt itselläkin ryhdistäytyä ja alkaa treenaamaan vähän enemmän, että voitaisiin oikeastikkin edistyä vähän. OKKn tokoryhmiin on alkanut haut, mutta olen vähän miettinyt että odotellaan vielä kesä ja treenataan itseksemme ALO-liikkeitä, ja mennään syksyllä suoraan ALO-ryhmään treenaamaan (toki ryhmään pitää ensin päästä).

2 kommenttia:

  1. Nalallakin on tuota hyi-juttua aina välillä. Nytkin vasta oli hieman kasaantunu kuivaa solskua, niin eeiii voinu tulla sivulle sitte millään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sama juttu Tuiskulla tuon hallin pohjan kanssa.

      Poista