keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kesä tulla tupsahti




Tänään on ollut ensimmäistä kertaa todella lämmin päivä ja aurinko on porottanut keskeltä pilvetöntä taivasta. Voisikohan tuota sanoa jo kesäksi. Kesälomaan on enään kaksiviikkoa ja risat, mutta tottakai se aika menee niin hitaasti kuin olla ja voi. Niin vähän aikaa koulua mutta silti minulla on vielä yksi koe edessä ja kaksi tutkielmaa pitäisi tehdä. Toinen tutkielmista sattuu olemaan vielä myöhässä, eikä minulla toimi edes word näissä koneissa. Jotenkin vain tuntuu että tekisi mieli jo lopettaa koulunkäynti ja ottaa rennosti. Tosiaan, viime viikon tiistaina olin Muhoksella pääsykokeissa, ihan hyvin se minun mielestä meni, vaikka haastattelussa menin aivan lukkoon. Huomenna olisi se kaikista tärkein pääsykoe edessä, arvatkaa olenko ihan paineissa.


Tänään otin kameran mukaan kun ilmakin sattui olevaan kiva. Loppujen lopuksi tulin siihen päätökseen ettei ehkä sittenkään ollut paras mahdollinen sää kuvata, kun aurinko paistaa suoraan mustiin koiriin. Alahan siinä sitten käsittelemään avuttomilla taidoilla kuvia, ilman että musta menee tukkoon ja poskikarvat pala puhki. Ehkä olisi kannattanut odottaa iltaan. Käveltiin koirien kanssa Oulujoen rantaan, ja siinä joenvarrella istuskellessa Tuisku päätti pulahtaa veteen. Yleensä se ei mene ominpäin sinne, mutta nyt se vain meni. Pienen kierroksen se kävi polskimassa ja minä ihan paniikissa yritän kaivaa kameran ja yrittää ottaa kuvia, vaan paskojahan niistä tuli. Sää oli tosiaan kuuma, ja Tuiskun tullessa vedestä ei mennyt kauaakaan kun turkki oli jo kuiva. Lissu vain kävellä sipsutteli matalassa vedessä, ei se uimaan lähtenyt. Onkohan täällä Oulussa päin jotain koirauimarantaa..? Tänään koirille käytiin ostamassa Expot, tänään nakataan litkut niskaan, ei ole ainakaan vielä näkynyt punkkeja.





Muistakaahan käydä linkkaamassa bloginne tänne, vielä on aikaa!

3 kommenttia:

  1. HAHA! Hyviä kuvia. Hauska tuo viimeinen. Häntä on antenni :D Meilläkin Theddy kävi tänään taas polskimassa. Se on innokas uimari, toisin kuin Koda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, kiitän! Itselle tuli kyllä ihan yllätyksenä että Tuisku meni ominpäin veteen, yleensä se pitää kantaa sinne :DD

      Poista
  2. Upea tää uus ulkoasu! Tykkään kovasti :)
    Meidänkin blogissa siirryttiin kesäisempään ulkoasuun, mutta nyt harmittaa, kun en ole niin taitava noita värkkäämään, mutta menköön nyt kun kerran väsäsin.

    http://sitasuntata2.blogspot.fi/

    VastaaPoista