lauantai 4. toukokuuta 2013

Kesäfiilistelyy, mätsäröintiä, karvanlähtö



No joo, on taas jäänyt blogin kirjurilla tämä kirjoittaminen vähille. Ei teidän onneksi kauaa tarvitse odottaa, kuukausi kesälomaan, silloin on aikaa kuvailla ja kirjoittaa blogia vaikka joka päivä. Minä olen saanut kutsuja ammattikouluihin pääsykokeisiin, ja voin sanoa että jännittää ihan sikana. Toisaalta uskon kyllä pärjääväni hyvin niissä, mutta toisaalta mun jännitys voi pilata ihan kaiken. Kävin myös 26-27.4 reissun stadissa, Justin Bieberin keikalla sekä shoppailemassa. Ja voin sanoa että ikimuistoinen reissu! Voisin kuitenkin pysyä aiheessa, koirissa. Lissun kanssa olemme käyneet mätsärissä, Tuiskun kanssa reenattu tokoa. 



28.4 Kävimme Hiukkavaarassa Lissun kanssa mätsärissä, Tuisku oli mukana turistina äitini kanssa. Ilma oli tosi mukava, aurinko paistoi, tuuli vain tahtoi olla aika kova. Paikalle tultaessa Lissulla oli kivasti virtaa ja halusi selvästi toimintaa. Molemmat käyttäytyivät todella nätisti, eikä välittäneet kauaa muista koirista. Kauaa meidän ei onneksi tarvinut odottaa että pääsemme kehään. Lissu seisoi taas tosi kivasti, välillä siirsi jalkaa takaisin harottamaan kun olin asetellut sen paremmin. Kuitenkin se jo seisoo nätisti paikoillaan! Harmi vain se, että kehässä pitää seistä niin kauan, että Lissu rauhoittuu eikä sillä ole paljon virtaa juostessa. Parikehässä meitä oli vastassa tanskandoggi, ensimmäisellä juoksutuskierroksella joko namipalassa oli outo maku tai se jäi hampaaseen kiinni, kun Lissu lipoi kielellään ja lonksutti leukoja, jolloin ravaaminenkin muuttui lahnailuksi. Lopulta se pudotti namupalan ja jatkoi taas normaalisti ravaamista. Yllätyksekseni saimme kuitenkin punaisen nauhan. Punaisten nauhan kehässä jäimme ilman sijaa, taas kerran samasta syystä, koira seisoo todella nätisti mutta tarvitsee lisää puhtia liikkeeseen. Niinhän se on. Kuvia laitan tänne kunhan saan niitä käsiini.


Vappuna ei tapahtunut mitään erikoista mistä kannattaisi raapustaa mitään. Omistaja oli Kiimingissä kavereiden luona hengailemassa. Tarkoitus oli mennä mätsäriin Lissun kanssa, vaan jäipä sekin välistä. 



Tuiskun tokorintamalla on kieltämättä ollut aika hiljaista. Täykkärin opetus uusiksi on jäänyt vähän keskeneräiseksi, mutta nyt sitä olisi tarkoitus alkaa jatkamaan. Olen saanut huimasti lisää treeni-intoa, varsinkin kun tänään katselin tulevia kokeita kesälle. Möllitoko löytyi heti, harmikseni se on 9.5, jolloin olemme Raahessa ryhmänäyttelyssä. Sen jälkeenkin on vain virallisia, haluaisin kyllä käydä ensin mölleissä kokeilemassa, mutta jos niitä ei ole niin kaippa sen on suunnattava suoraan virallisiin. Ei tässä muuta ongelmaa ole, kuin palkkaamattomuus. Ilman nameja Tuiskulla lopahtaa into aika nopeasti, mitä nyt on tullut kokeiltua. Kaipaisin todella vinkkejä palkkaamattomuuden treenaamiseen, onko se vain niin että pikkuhiljaa vähentää sitä palkkaa? Onko jotain muitakin keinoja? 18.6 Olisi tokokoe Oulussa, mutta vielä en uskalla lyödä lukkoon. Mulla on tullut myös into ostaa noutokapula ja opettaa Tuisku noutamaan. Ja voin sanoa, että se tulee olemaan todella suuri haaste :--D Pitää joku päivä ottaa videota meidän menosta.

Tuisku oli juuri kasvattanut hienon ja tuuhean karvan, pitikin mennä kehuskelemaan sitäkin. Tänään sain taas melkoisen pinkan pohjavillaa harjata siitä pois. Ja juuri kuin torstaina olisi näyttely luvassa ja vielä hyvällä tuomarilla! Jos vielä tuosta karvaa kovinkin tiputtaa, seuraavat näyttelyt ovat Oulu KV molempina päivinä. Turhaan sitä kuskaa kauas jos se on ihan kaljuna. Kesäkuussa saadaan siis rauhassa tottistella.



Molemmille koirille pitäisi kyllä saada hieronta-aika. Nyt varsinkin kun pyöräilykausi alkaa, ja ollaan ensimmäinen pyörälenkkikin käyty. Yllättävän helppo oli kahden koiran kanssa pyöräillä. Lissulla vaikuittaisi olevan takapää olevan vähän jumissa.

4 kommenttia:

  1. Hierontaa kannattaa tosiaan tilata jos koira näyttää jumissa olevan... Meiltä löytyi heti ekalla kerralla suuri selkäjumi, joka on varmaan ollut aika kipeä jo vähän aikaa.://
    Itellä kanssa kesken palkkaamattomuuden opettelu, mutta kannattaa tehdän palkkaamisesta yllätyksellistä. Välillä vedät muutaman liikkeen yhteen ja välillä palkkaat monta kertaa liikkeen aikana. Näin koira ei ikinä tiedä milloin palkka tulee ja sen pitäisi pysyä innokkaana kaiken aikaa. Siitä lähtee sitten pidentämään palkkausväliä ja välillä palaa taas nopeisiin palkkauksiin.

    VastaaPoista
  2. Meillä kans nouto on se ongelma. Tuo pitää ohjatun kapulaa kyllä suussa käskystä, mutta ei ota vapaaehtoisesti suuhun, eikä edes käskylläkään vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä myös ei tuskin tule se kapulan pitäminen hankalaksi opettaa, mutta se itse noutaminen on tässä se suurin haaste.

      Poista