Juhannuksen taikaa

Torstaista sunnuntaihin vietettiin aikaa mökillä. Täytyy sanoa että tällainen ulkoilmaelämä ja eräjormailu on tehnyt ihan hyvää. Koirat sai paljon ulkoilla ja juosta vapaana. Tuiskutuuteri on juossut todenteolla. Joo-oh. Kuitenkin, juhannus oli tosi mukava ja ollaan kotiuduttu paljon tapahtumarikkaampana. Kamera sai laulaa ja kuvia tuli otettua montasataa. Ilma oli tosi kiva, vähän olisi voinut enemmän aurinko paistaa, mutta onneksi ei satanut paljoa. Tuisku joutui olemaan pitkässä liinassa porojen takia, mutta Lissu pystyi juoksemaan koko ajan irti. Hirveen ylpeä Lissusta, ei välittänyt poroista mitään, eikä kertaakaan yrittänyt karata mihinkään. Välillä eksyi hajujen maailmaan ja lähti kauemmas, mutta tuli heti takaisin kun sille vähän älähti.

Torstaina saavuttiin illalla, joten ei sen kummemmin keretty puuhailemaan mitään. Hyppyrimäellä (saatte alempana tietää mitä tarkoitan) oli tarkoitus lähteä käymään, mutta lähdössä oli pari muuttujaa, joten olimme niin myöhään perillä että koirat sai vain pikkulenkin.

Perjantaiaamuna muu porukka lähti kohti Taivalkoskea. Minä jäin yksin koirien kanssa, joten päätin lähteä käymään hyppyrimäellä aamulenkiksi. Lissu oli innoissaan kun sai olla irti, haisteli ja juoksi rallia ympäriämpäri. Olipahan paljon mettää missä juosta. Saavuttiin hyppyrimäelle (matka oli yhtä ylämäkeä umpimetsässä, huh olipa raskasta) ja olihan siellä hienot näkymät. Räpsittiin parit kuvat ja istuskeltiin ennenkuin lähdettiin takaisin. Tässä siis kuvia paikasta jota sanomme hyppyrimäeksi:

Tuisku oli tähän asti kulkenut flexissä, koska alueella on paljon poroja. Noh, poroja ei sitten näkynyt missään matkan aikana sinne, joten päätin päästää Tuiskun kuvaushetkeksi ja muutenkin vähäksi aikaa juoksemaan vapaana. Laskeuduttiin huipulta metsäpolulle, ja Tuisku jäätyi seisomaan ja tapittamaan yhteen suuntaan. Mietin että jaa se vain katselee maisemia, ja en komentanut sitä. Ei tarvinut kauaa odottaa, kun iso poro nousi Tuiskun eteen. Ajattelin että ''ounou'', enhän minä sitä poroa nähnyt kaukaa koska se tuli jyrkästä ''kuopasta''. Muutaman sekunnin molemmat seisoi ja tapitti toisiaan, sitten poro lähti hiljaa juoksemaan. Tuisku ampaisi vauhdill perään, ja aloitti hirveän kiljumisen. Lissu ei välittänyt porosta mitään, mutta heti kun Tuisku aloitti haukkumisen, Lissu oli ihan ihmeissään ja lähti perään. Lissu ei onneksi kauaa juossut ja tuli käskystä takaisin. Tuisku ja poro juoksi aivan hirveää vauhtia, muutamassa sekunnissa Tuiskua ei näkynyt missään, enkä kerennyt edes huomata, mihin suuntaan ne lähti. Sen kuitenkin näin että kohti Kuusamontietä. Viha oli niin suuri, että lähdin kiroten perään, vaikka nyt tiedän, että minun olisi pitänyt jäädä siihen paikkaan odottamaan. Kaukaa vain kaikui Tuiskun haukku, vaan kohta ei enään kuulunut mitään. Ei siinä muuten mitään hirveän vakavaa olisi, mutta kun kilometrin päässä sijaitsee iso Kuusamontie, sekä jos poromies näkisi Tuiskun jahtaavan hänen poroaan, Tuisku luultavasti ammuttaisi heti. Huomasin että minua ei edes huolettanut nämä asiat, viha oli niin suuri, koska Tuisku lähti karkuun vaikka sille huusin ja kirosin. Mielessäni kulki vain ''prkl kunhan saan sen koiran kiinni niin tulee semmoset tukkapöllyt''. Kaikenlisäksi kengät tulvi vettä jo valmiiksi, sekä hiki vaan virtasi kuumuudesta. Saavuimme Lissun kanssa Kuusamontien varteen, eikä näkynyt mitään. Vähä aikaa huusin Tuiskua, muttei mitään tapahtunut. Äidin kanssa puhuimme puhelimessa että palaisin hyppyrimäelle odottamaan apua. Noh, 15-20 min. päästä Tuiskun karkaamisesta tulimme Lissun kanssa hyppyrimäelle. Tuiskua ei kuulunut missään, mutta päätin huutaa sitä vielä kerran. Huutoon kuului iloinen haukahdus vastaukseksi. Juuri sellainen ''oon täällä!!''. Katsoin hyppyrimäen huipulle, ja siellähän se Tuisku makasi. Makasi juuri siinä kohti missä itse makasin, kun räpsin koirista kuvia. Siinä vaiheessa purskahdin itkuun. Kaikki viha hävisi, ja märy vaan tuli. Tuisku juoksi meidän luo iloisena, ensin kävi pusuttelemassa Lissua ja sitten minua. Ei sitä voinut muutakuin kehua. Tuisku selvästi vähän säikähti kun jäi yksin. Mutta pitkän matkan se kävi juoksemassa, mutta tuli sinne mistä lähtikin. Siinä vaiheessa ajattelin että miksen tajunnut vain jäädä odottamaan sitä. Loppujen lopuksi siis kaikki päätyi hyvin, Tuisku selviytyi vauritoitta. Tuisku sai siis tämän jälkeen olla joka hetki kytkettynä, ettei vaan karkaisi ja jäisi auton alle tai tulisi ammutuksi. Sellaista riskiä en lähde ottamaan, vaikka kivempi sillä olisi juosta vapaana.

Lauantai ja sunnuntai oli aika samanlaista, makoiltiin ja nautittiin auringosta, sekä käytiin metsässä juoksemassa. Molemmat koirat nautti niin paljon. Varsinkin Lissu. Oli mukavaa katseltavaa, kun iloa puhkuva koira juoksee onnessaan metsässä, ilman hihnaa, ihan vapaana. Ennen on saattanut olla paljon yksin ja vähällä liikunnalla, nyt se sai juosta mielinmäärin, haistella ja jahdata lintuja. Voi Lissua.

Kaikenpuolin mahtava juhannus, myöhäiset juhannuksen toivotukset kaikille, en päässyt toivottamaan sitä ajoissa!