keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Häh, se noutaa?!

Tiiättekö, mä oon nyt ihan hämmentynyt. Tämän illan aikana on otettu niin hirveän suuri harppaus meidän tokoilussa etten voi vain uskoa silmiäni. Luulin että tässä tulee menemään monta kuukautta. Mutta ei. Tuisku se vaan osaa yllättää enemmän ja enemmän..

Tänään koulusta tullessani eteisessä odotti paketti! Tilasin treeniliivin ja noutokapulan pari päivää sitten, ja nyt ne oli tullut perille. Todella nopeaa toimintaa Berralta, joten suosittelen! Treeniliivi oli juuri sopiva, ja mahtuu tuulitakinkin päälle. Oon aivan ihastunut, ehdottomasti en malta odottaa että pääsen testaamaan sitä!

Noh, kaivoin noutokapulan pussista ja menin näyttämään Tuiskulle. Odotin "hyi mikä tuo on" - irvistystä, mutta neiti nappasi heti kapulan suuhun ilman käskyä. Olin jo tässä vaiheessa niin ihmeissäni, että koira sai melkoisen määrän kehuja. Jätin noutokapulan lattialle vähäksi aikaa ja sitten näin Lissun sen edestä makaamasta ja yrittämässä alkaa järsiä sitä. Nounounou, ei se nyt ihan tuohon tarkoitukseen ole.

Lähdimme käymään koirien kanssa tunteroisen päivälenkin, ja lumihangessa telmimisestä huolimatta Tuisku oli virtaa täynnä kotiin tullessamme. Se oli taas niin innoissaan kotiin pääsystä ja juoksi ympäri kämppää. Päätin laittaa kapulan näkyviin eteisen lattialle, ja mitä tekee pörrykkä? Se ottaa kapulan innoissaan suuhun ja lähtee kuljettamaan sitä ympäri kämppää aivan kuin se olisi ollut sille palkka. Siis mitä ihmettä? Oon tehnyt niin paljon (no jaa paljon ja paljon) pitoharjoituksia luilla ja muilla kovilla esineillä, mutten koskaan ole saanut sitä nostamaan mitään esinettä maasta. Niin nyt se on ihan innoissaan itse noutokapulasta! Tuisku sai taas hirveät kehut ja paljon nameja. Vähän ajan päästä se nappasi taas kapulan suuhunsa ja lähti kuljettamaan sitä. Menin ja käskin sen istumaan, otin kapulan suusta ja palkka.

Yhden kerran mä vielä ihan mielenkiinnosta kokeilin, noutaiskohan se ihan pienen pienen matkan päästä. Käskin koiran sivulle ja vein kapulan parin askeleen päähän. Sanoin "ota" - käskyn ja annoin vielä innostavan käsimerkin, koira singahti suoraan kapulan luo ja otti sen suuhun. Isot kehut ja kutsuin sen vielä luokse, niin se vaan kapula suussa tuli eteen istumaan. Mä varmaan hukutin sen nameihin sen jälkeen. Vielä sillä olisi ollut intoa noutaa varmaan ziljoonakertaa, mutten missään nimessä halua pilata sen intoa, joten "treenit" jäi siihen.

Puhuin vähän aikaa sitten tästä tavasta jolla lähden opettamaan Tuiskua nostamaan kapulan maasta ja kantamaan sitä. Taktiikka menee siis näin: Tuisku on aina ollut hyvin innostunut jonkun tai itse tullessaan kotiin jolloin sen on pakko saaha jotain suuhun mitä kantaa ympäri kämppää. Joten yksinkertaisesti pidän kapulaa eteisen lattialla näkyvillä aina, kun tullaan lenkiltä tai joku tulee kotiin. Sitten Tuisku innoissaan nostaa kapulan ilmaan ja alkaa kantamaan sitä jolloin se saa paljon kehuja. Kuten huomasin jo tänä iltana, taktiikka toimii meille paremmin kuin mikään muu! Kunhan tarpeeksi tykkää sitä kantaa ja noukkia maasta, aletaan harjoittelemaan itse noutamista, mutta mitään kiirettä ei pidetä.

Minun true tokokoira <3

2 kommenttia:

  1. Jee, hyvä Tuisku! Nutun kans on vähän ongelmaa siinä, että sitä pitää usein hetsata alkuun, että ottaa sen suuhun. Kapula suussa ei voi liikkua sivulla, mutta juoksee kyllä perään ja ottaa. Tosin ei vielä tuo sitä mun luo suoraan, vaan nappaan sen tavallaan liikkeestä jo pois, kun menee ohitse. Meillä on miljoona tosi kevyttä ohjatun kapulaa, joten niillä on hyvä tehdä treeniä. Nutulla on vielä se, että mitään painavampaa ei suostu ottamaan. Onneks tosin meidän noutonoutokapula on vain 150g, joten ei pitäisi olla liian iso pikkumustalle. Ehkä mekin vielä joskus :) - Ada

    Heh poistin vahingossa Ada sun komman joten kopsasin sähköpostista tän tähä.. :D Mut siis joo, kyl mäkin pariin otteeseen oon yrittänyt myös sitä ihan sivulle tuloa sen kapulan kanssa, vaan ongelmana on se et Tuisku pudottaa sen kapulan liian aikasin, niinku just ennen ku aion sen siltä ottaa. Mut tuota ei oo vielä kiire treenaamaan. Ja on tuo 250g ihan yllättävän kevyt. :D

    VastaaPoista
  2. Hyvä idea tuo että yhdistää "noutotreenin" kotiin tuloon. ;) Sen lisäksi että oppii kantaan kapulaa, niin yhdistää kapulaan hyvän tunnetilan. :)

    VastaaPoista