perjantai 21. syyskuuta 2012

Viikon kuulumiset


Oululaisia meistäkin on tullut. Pikkuhiljaa alkaa kaikki tavarat olemaan uudessa asunnossa. Ihan siistiltähän tämä näyttää. Koirilla ei ole tähän mennessä ollut vielä mitään, pikkuisen ovat ihmeissään että miksi sitä täällä ollaan. Lenkkimaastoihin olen vähän pettynyt, vielä en ole löytänyt rauhallista paikkaa missä koirat saisivat olla irti. Tähän asti ollaan kävelyteillä kävelty. Koiria ei voi kuvatakkaan kovin monessa paikassa. No, onneksi tässä on kuulemma lähellä hyvä koirapuisto, jossa koirat saa vähän irrotella. Vielä mulla pitää tutkiskella paikkoja, missä lenkkeillä. Vähän oon ongelmissa ollut koirien kanssa, kun täällä Oulussa lenkillä tulee koko ajan vastaan ihmisiä ja tiet ovat kapeat, ja meillähän ei koirat oikein osaa ihan vieressä koko ajan kulkea.. :D Kiimingissä kun ei melkein koskaan tule vastaantulijoita, niin saavat koko remmin mitalla kulkea kävelyteilläkin. Ja suurimman osan lenkeistä sai koirat olla irtikin. Eiköhän tähänkin totuta.

Lissun kanssa käytiin viime viikon sunnuntaina ekoissa mätsäreissämme. Todella tyytyväinen olen Lissun käytökseen, enhän mää siltä paljoa voisi edes vaatia, sehän ei oo koskaan ollut nuin ison koiramäärän seurassa. Paikalle saavuttiin aikoinaan että saa neiti vähän totutella ilmapiiriin. Mätsärialueen ulkopuolella vielä harjoiteltiin, ja Lissulla oli ihanasti energiaa ja omaan silmään sen meno näytti tosi kivalta. Mutta koirien sekaan mentäessä se kaikki energia katosi. Käytös oli kyllä sama, ei rähjännyt ollenkaan, pysyi rauhallisena ja kuunteli minua. Mutta se energia katosi johonkin. Ja sama jatkui kehässäkin, vaikka lihapullilla yritin innostaa. Parikehässä meitä oli vastassa nuori tolleri, ja olin varma että saadaan sininen. Juostessa Lissu suorastaan raahautui perässä. Ilman muita koiria se juoksee kuin unelma. Mutta nyt se kaikki energia oli kadonnut. Seisoi kyllä ihan hyvin, mutta siitäkin puuttui se into. Mutta siihen olin tosi tosi tyytyväinen, kun Lissu antoi tuomarin tuosta nuin vain tutkia hampaat ja koklailla joka paikasta. Se vain seisoi ja tapitti mua. Kyllähän mää sitä kehuin sen jälkeen ja paljon. Ja mun yllätyksenä me saatiin punainen nauha. Wau ! Punaisten kehässä ei sitten sijoille ylletty, juurikin sen takia että Lissu ei enään jaksanut. Mutta tuo olikin vasta eka mätsäri, niin todellakin olen tyytyväinen Lissun käytökseen. Ehdottomasti jatketaan näitä. :)


Ja näin loppuun vielä, mä vihaan tätä syksyä. Miksi? Koska koko ajan sataa ja tiet ovat koko ajan ihan märkänä ja koiria (varsinkin Tuiskua) pitää joka lenkin jälkeen olla vedellä putsaamassa, jota minä vihaan ylikaiken. Tulisi jo talvi niin ei tarvisi rapatassuista huolehtia !

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Muuttopuuhia

Daamn, voisko oiskeesti olla hankalempaa puuhaa kuin keksiä postauksille jonkun hyvän otsikon. Ja minähän en ole hyvä niinkään tässä mielikuvituksen käytössä, joten otsikot ovat aina erittäin tylsiä, tai sitten päädyn vain johonkin laulun sanoihin. Viimesiä aurinkoisia päiviä tänään vietellään, kohta alkaa tulla syksy ja rapakelit odottaa. Muuttopuuhia on myös minulla edessä. 


Aamulla ajattelin käydä koirien kanssa kunnon aamulenkin, nyt muutamina päivinä niiltä on ne vähän jäänyt vähäksi, on ollut niin paljon kiireitä. On ne onneksi saanut aktiviteettejä kun tuossa pihalla niitten kanssa touhuan ja treenailen tokoa. Aamulenkin jälkeen Lissulla näytti vieläkin olevan hieman energiaa, jätin Tuiskun kotiin, nappasin kameran mukaan ja lähdin Lissun kanssa vielä pienen mutkan käymään tuossa pururadalla. Lissu sai vähän juosta vapaana ja kuluttaa jäljelle jääneet energiat. Lenkkipolulla tuli vastaan iso lapsilauma, odotettiin sitten Lissun kanssa siinä polun sivussa että kävelisivät ohi, nimittäin mulla ei ollut hihnaa millä ottaa Lissu kiinni, ja mä en tiedä olisiko se niitten luokse juossut. Ei varmaan olisi, oli mulla nakkia sille taskussa jota se kyttäsi koko ajan kun odotettiin. 


Kai se pitää tännekkin julkistaa, meistä taitaa tulla ensiviikon jälkeen Oululaisia. Minä itse olen ollut asiaa vastaan, mutta minkäs sille voi, kun on alaikäinen. Pitää kuitenkin ajatella positiivisesti, meillä on sentään koiraharrastukset lähempänä, ja lisää koirakavereitakin on varmasti luvassa. Toivottavasti joku koirakenttä olisi kävelymatkan päässä, niin päästäisiin huoletta reenaamaan molempien tytsyjen kanssa. Lissunkin kanssa helpompi ilmottautua sille tokokurssille. Saa nähdä mitä molemmat tuumaa, kun omakotitalosta muutetaan luhtitaloon. Noh, kummatkin koirat on niin sopeutuvaisia niin eiköhän niillä hyvin mene. Koirapuistotkin ovat nyt lähellä, niin päästään enemmän treffaamaan muiden koirien kanssa. Keskustakin on ihan kävelymatkan päässä, siitä minä tykkään. Tällä hetkellä koulukin on päälle 4 kilsan päässä, nyt olisi sitten vain 1 kilsan päässä. Huhhuh, kyllähän se houkuttaa. 


Tänään olisi ollut myös niiin kiva ilma, ja Oulussa olisi ollut mätsäri. Vaan minä jänistin, päädyin siihen että tämä viikko vielä reenataan Lissun kanssa tuota seisomista. Ehkä ensi vklp päästään mätsäriin, jos ei muuttohommat törmää eteen. Eikä mulla tainnut olla edes kyytiä täksi päiväksi sinne... :D 

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

We were left in this world for eachother

En oo taas vähään aikaan kerenny kirjoittamaan tätä blogia. Noh, eipä tässä ole kummempia tapahtunutkaan. Muita kiireitä on ollut, eikä oo tahtonu millää keretä istuu tässä koneella. Koulukin on alkanut eikä aikaa meinaa riittää mihinkään suuntaan. Puolet päivästä menee koulussa ja puolet koirien ja läksyjen parissa.


Lissun kanssa ollaan treenattu taas silloin tällöin, ihan vaan perusjuttuja. Vielä tahtoo olla että istumista tarjoaa jokaseen käskyyn. Maahan-käsky alkaa pikkuhiljaa sujua jo ilman käsimerkkejä, ensin vaan tahtoo tarjota sitä istumista. Seisomista (jota käytetään mätsäreissä) ollaan harjoiteltu, pikkuhiljaa antaa siirrellä jalkoja ja korjailla asentoja. Juokseminen ympyrää sujuu niinku vanhalta tekijältä, sitä en sen kummemmin ole edes opettanutkaan, ihan vaan lähdin juoksemaan ja kun ravasi niin palkkasin ja jos lähti laukkaamaan, hidastin. Viime vklp olisi ollut löytöeläinpäivä Oulussa kera mätsärin, mutta omistaja ei omien juhlimisien takia päässyt paikalle. Toivottavasti tässä lähiviikkoina päästäisiin Lissun kanssa käymään jossain mätsäreissä. Tuisku saa viettää koiranelämää kotona ja seuraavat näyttelyt sillä on joko syyserkkari tai vasta tammikuussa.
 

Mää oon alkanu jo miettimään että onkohan tuolla Tuiskulla jotakin. Se on ollut jo jonkin aikaa masentuneen olonen ja aina välillä yrittää istuskella lenkillä eikä halua kävellä. Syö ja juo normaalista, ja muutenkin ihan normaali, mutta joissain paikoin se vaikuttaa jotenkin... sairaalta. Ei sillä ole mtn sairauteen liittyviä oireita. Parina yönä peräkkäin se heräsi kesken yön ja kävi oksentamassa pari länttiä lattialle, ja sitten meni takaisin nukkumaan. Epäilin matoja, ja annettiin sille nyt matolääkkeitä. Mutta toisaalta se oksensi vain silloin, kun nukkui yön mun huoneessa (ovi suljettuna), ja kun seuraavana yönä sai koko talossa nukkua missä haluaa, niin ei ollut oksentanut. Pitää nyt vielä seurata, jos ei ala loppua niin sitten kipitellään lääkäriin. 
 

Hihi, mua vaan aina jaksaa naurattaa nuo Lissun energiapuuskaukset. Kun pihasta lähetään metsään lenkille, se pystyy olemaan koko matkan irti, ravaa tosi nätisti lähellä, ei lähe mihinkään kauas vaeltelemaan. Mutta odotahan kunhan aina silloin tällöin kutsun sen luokse, ja otan namit esiin, se innostuu totaalisesti. Namin ja vapautuksen saatuaan se ottaa aina hirveät spurtit ja ei taho jalatkaan pysyä paikoillaan. Se juoksee ja juoksee ympyröitä neliöitä ja kolmioita sikinsokin, se on aina niin innoissaan. Vielä kun itse siinä alat juosta ja hyppiä ja leikkiä sen kanssa, sen häntä vispaa ja juoksee niin lujaa mitä jaloistaan pääsee. Siinä jos jossain näkee niin iloisen koiran kun olla ja voi :) Lissu suhtautuu kaikkeen niin positiivisesti. Senkin takia mä niin rakastan treenata ja opettaa sille uutta asiaa, kun se tekee aina niin iloisesti. Ja lempiherkku on tainnut tulla selville, lihapullia se ei voi millään vastustaa ! Ja mä yllätyin tosi kovasti, miten sain Lissun seuraamaan siis ihan sikahyvin ja vielä oikealle paikalla! Mulla oli lihapulla kädessä ja pidin sitä jossain mahan kohdalla, niin likkahan tuli heti vierelle ja seurasi kuin unelma ihan ilman mitään käskyjä. Lihapullia sai ja kovasti, täytyy varmaan opettaa seuruu tuolla tavalla, ja myöhemmin sitten häivyttää sen että katsoo mun käteen, vaan katsois sitten minuun. Pientä tekstiä tuli taas kirjoitettua, antakaa toki kommenttia teksistä, onko se tylsää vai jaksoitteko lukea ihan loppuun asti.