sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Täytyyhän sitä pohjallakin käydä

Päivällä käytiin treenaamassa Onni-bernin kanssa. Otettiin paikkamakuuta muutamaan otteeseen, hyvin rauhassa makasi eikä noussut missään vaiheessa. Loppujen lopuksi saatiin onnistunut 3min piilopaikkis jonka aikana treeniseuramme pyöri Tuiskun ympärillä.

Otettiin myös seuruuta suoraa pätkää. Tuisku oli mukana tosi innokkaasti, juoksuosuus meni tosi kivasti ei jäänyt ollenkaan jälkeen. Koira oli jotenkin todella vireessä, välillä pääsi pieniä innostushaukkuja ja oli niiiin kivaa!

Mutta ne kaukot. Murr. Niihin istumaannousuihin tarvittiin taas tuplakäskyt ja maahanmenossa lösähti täyysin lonkalleen aivan vinoon. Toistettiin ja toistettiin, ei toiminu. Kotona kuitenkin saatiin onneksi onnistuneet kaukot, aiheuttiko treeniseura sit Tuiskulle pientä hätiköintiä ja keskittymättömyyttä? Jokin siinä taas mättäsi vaikka ollaan parin päivän aikana saatu erinomaisia vaihtoja.

Turhan vahva otsikko viittaa tämän illan kokeenomaisiin treeneihin. Tarkoituksena oli toteuttaa "kenraaliharjoitus" palkatta ja viikko tehdäänkin sit pieniä fiilistelytreenejä. Noh, pieleen meni. Kentälle käveltäessä alkoi satamaan, olisi tässä vaiheessa pitänyt tietää ettei olisi pitänyt tehdä muuta kuin pienet hauskuuttelutreenit...

Haistattelin loppupalkkaa Tuiskulle ja neiti lähti hommaan mukaan innolla. Tehtiin seuruu, oli tiivistä, käännökset oli tosi kivat mutta juoksuosuudessa hieman jäi jälkeen. Ihan kuin kontakti olisi katkennut muutamaan otteeseen yllättävän pitkäksikkin aikaa? Kaikinpuolin ihan jees suoritus, mutta se sisäinen liekki siitä puuttui.

Maahanmenossa ei mitään ongelmaa, sitten luoksari. Lähti tulemaan oikein hitaasti joten tiesin että alkaa ennakoimaan stoppia. En siis stopannut vaan annoin varmaan kolme kertaa "tänne, tännetänne" käskyjä kun koira niin hitaasti tuli... Halusin kuitenkin (jostain kumman syystä) sen stopin nähdä joten otettiin luoksari uusiksi. Stoppiin tarvittiin tuplakäsky, valuivaluivalui.

Sitten seisominen. Ei mitään ongelmaa, stoppasi kuin seinään käskyn kuullessaan. Mutta päätin sitten antaa puolet palkasta tässä välissä, koira kyllä suoritti liikkeet hyvin mutta se Dentastixin tuoma "huuma" ja innokkuus ei ollut läsnä. Johtuiko tämä sitten siitä, että Tuisku oli väsynyt (päivä ei kyllä kovin rankka ole ollut) vai yksinkertaisesti tuosta sateesta, jota Tuisku vihaa totisesti.

Noutoa. Ensimmäisellä kerralla ei lähtenyt käskystä. Toisella kerralla varaslähtö, josta huomautus ja käännytys takaisin. Kolmannella kerralla saatiin kiva suoritus, jälleen kerran Tuiskuksi vähän hidas. Mun heitot oli vähän kehnoja, en oo ihan varma olisiko riittänyt pituudet kokeessa.

Viimeiseksi kaukot. Saatiin tosi kiva suoritus, ensimmäisellä istumaannousulla nousi ekasta käskystä kun kiljasin kunnolla että "IStu" :D Maahanmenoissa pysyi suorana.

Vaikka loppujen lopuksi saatiin liikkeet onnistumaan, en voinut olla pettymättä. Alkuperusasentoja sai melkein kokoajan korjata kun tuli liian eteen. Omaa tyhmyyttä ottaa kokeenomainen treeni sateessa, kun tietää omistavansa hienohelman. Mä vaan toivon ettei se yhdistä tämänkertaista fiilistä nyt tuohon paikkaan vielä kokeessa.

Noh, en mä kuitenkaan vaivu masennukseen, kyseessä oli vain yhdet treenit. Viikon aikana tehdään takapäänkäyttötreeniä, noutoa ja kaukoja yksittäisinä, lyhyinä fiilistelytreenien muodossa. Pitää tehdä myös luoksaria, ihan vaan läpijuoksuina.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Hupisaaren kauneutta

Onko kukaan lukijakunnasta käynyt täällä Oulussa Hupisaaressa tai Ainolanpuistossa? Musta ne on niin kauniita puistoalueita, varsinkin näin syksystä. Siispä tänään nakattiin parin tunnin aamulenkki Hupisaaressa. Jostain syystä en ole nykyään viitsinyt kantaa kameranjötikkää mukanani, joten olen tyytynyt räpsimään kuvia puhelimellani (ja joutunut toteamaan kuinka surkea kamera siinä onkaan...). Mulla ei sen kummempaa kerrottavaa nyt ole, joten saatte jonon hienoja kännykkäkuvia pienillä selostuksilla. Ollaan me käyty treenimässä kerran, jollon tehtiin noutoa muutamaan otteeseen, luoksaria, suoraa pätkää seuruuta ja paikkamakuuta. Noudossa oli kierrokset niin taivaissa että perusasento oli aina turhan edessä.



Kun koira jää silloin tällöin istuskelemaan kesken lenkin, mulla on tapana jättää hihna siihen ja jatkaa pokkana matkaa. Äkkiä se persus maasta nousee ja kiitäen kiritään lenkkiseura kiinni.

Tässä oli taas hetki kun Tuisku oli niin sievänä <3







Sorsia katsomassa




Aluksi tässä oli vain Tuisku raksuteltavana. Toinen änkesi jalan alta mustasukkaisena väliin.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Todistusaineistoa ja koejännitystä

Muutama todistusaineisto siitä, että kyllä meidän Lissustakin saa hyviä kuvia kun sen kanssa kulkee kahdestaan ja neiti sille tuulelle sattuu!

Käytin tänään päivälenkillä koirat erikseen, Lissun kanssa käytiin kuvailemassa ja Tuiskun kanssa tokoilemassa. Tuiskun kanssa tehtiin ensimmäistä kertaa kaikki avo-luokan liikkeet peräkkäin kokeenomaisesti, palkkasin kuitenkin jokaisen liikkeen jälkeen makkaralla. Siis ei mitään ongelmaa! Pieniä huolimattomuusvirheitä jotka saadaan muutamalla toistolla korjattua.

Vire pysyi koko suorituksen ajan tosi kivana! Seuruu ok, käännökset oli siistit ja juoksuosuudessakaan ei jäänyt jälkeen tosin hieman erkani sivummas. Jäävät onnistu erinomaisesti. Luoksarin stoppi valui hitusen, mutta mulle tarpeeksi nopea. Noudossa ekalla kerralla varasti, kapula oli kuitenkin jo lentänyt maahan. Tuiskun mielestä mä taisin odotuttaa nouda-käskyä turhan pitkään joten lähti haukahduksen kera omalla luvalla. Toistin heti perään, jolloin saatiin puhdas suoritus, tosin perusasento oli hiukan vino. Kaukoissa ei muuten mitään ongelmaa, mutta se ensimmäinen istumaannousu... Miksi siihen ensimmäiseen istumaannousuun tarvitaan tuplakäsky? Muut vaihdot meni tosi hienosti. Täytynee kokeessa ennen yksilösuoritusta tehdä kaukoja kehän ulkopuolella jotta varmasti jää homma mieleen. Hyppyestettä ei ollut mutta tiedän että se (n pitäisi) on hallussa. Lopuksi tehtiin 3min. paikkamakuu ja olin koko ajan ison puskan takana piilossa (Tuisku ei nähnyt minua mutta minä näin juuri ja juuri Tuiskun) ja ihan rauhassa se makasi ympärillä liikkujista huolimatta.

Vielä pitäisi ainakin kerran käydä itse koepaikalla treenailemassa kokeenomaisesti, sitten voisin sanoa meidän olevan valmiina tähän koitokseen! Huijui, avoavoavo...

perjantai 19. syyskuuta 2014

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Viime postauksesta on vain viikko, ja meille on kerennyt tapahtua vaikka minkälaista. On treenattu ja reissattu muutamassa paikassa. Koirien mökkireissu oli sujunut hyvin, Lissu oli ollut rauhallinen oma itsensä ja Tuisku oli ollut porovahtina. Minä suoritin eilen viimeisen päiväni kuuden viikon työharjoittelusta, nyt saan varmaan olla ylpeä itsestäni. Tosin arviointikeskustelu venyi vasta seuraavaan maanantaihin.

Maanantaina käytiin aamusta Tuiskun kanssa Ouluhallin parkkipaikalla tokoilemassa ja saimme treeniseuraksi berniuroksen. Ennen heidän tuloaan duunattiin seuruuta. Täyskäännökset on oli vähän hakusessa Tuiskulla, joten täytyy ottaa ne tehotreenin alle. T ei siis oikein käytä peräpäätään niissä käännöksissä, joten se etupää tahtoo jäädä mun alle kun lähdetään liikkeelle (oho mikä lause, jospa saatte selvää). Treeniseuramme saapuessa paikalle aloitettiin Tuiskun kanssa paikkamakuulla. Jätin sen makaamaan ja menin raksuttelemaan tätä berniä. Tuisku oli hirmuisen mustis ja päästeli ääniä, sitten se nousi tulemaan luokse mutta pisti takaisin maate käskystä. Sen jälkeen se pysyikin siinä loppuun asti hyvin.

Otettiin jääviä. Maahanmenossa Tuisku vapautti itse itsensä heti kun palkkasin sen. Seisomisessa jaksoi hienosti seisoa pönöttää että kävin kierroksen takana ja sivulle tulossa odotutin hieman pitempään ennen kuin sai käskyn istua.

Pienen hömpöttelyn ja temppuilun jälkeen lisää paikkamakuuta. Jätin Tuiskun makaamaan ja lähdin itse kauemmas yhden puun taakse piiloon (Tuisku kuitenkin hieman näki minua), ihan rauhassa se makasi vaikka berniuros välillä haukkui ympärillä. Käveleskelin piilosta eri piiloihin ja välillä seisoin ihan Tuiskun näkyvillä.

Niin kauan mä olen saanut kehua Tuiskun kaukoja maasta taivaisiin, mutta tällä kertaa fiilis oli ihan toisenlainen. Sivulta käskin maahan, ja odota-käskyn kuuluessa AINA se pompahti istumaan. Sen jälkeen kun koira vihdoin makasi maassa ja pääsin kauemmas, koira ei meinannut millään nousta istumaan, molempiin vaihtoihin tarvitsi tuplakäskyt. Joissain paikoin se lähti istu-käskyn kuuluessa tulemaan luokse?! Ollaan me tämän episodin jälkeen onneksi tehty lenkeillä onnistuneita kaukoja...

Treenit oli kaikinpuolin mukavat pienestä laiskuudesta huolimatta, loppuajasta koirat pääsivät vähän nuuhkimaan toisiaan ja voi hirvistys kun Tuisku ujosteli kolme kertaa isompaa berniä.


Iltapäivällä lähdettiin molempien koirien voimin Nallikariin heittämään tunteroisen lenkki. Lissu oli tosi rauhallisella mielellä ja oli niin iloissaan kun sai vapaana kirmata pitkin metsäteitä. Ja voi vitsit miten riemu repesi kun lenkin lopussa käväistiin rannalla juoksemassa.

Keskiviikkona sain tietää että meidät valittiin Tuiskun kanssa OKKn tokoryhmään talvikaudeksi! JIPPII! Ette uskokkaan miten iloinen mä olen, että vihdoin päästään kouluttajan silmän alle. Meidän ryhmä treenaa keskiviikko-iltaisin, ja vielä upouudessa hallissa. Kyseessä on alo&avo tasoinen ryhmä, meidän lisäksi on neljä muuta koirakkoa ja kaksi kouluttajaa. Treeniaikaa on tunti. Lisäksi ilmoitin meidät mukaan lappalaiskoirien vapaavuoroille kyseiseen halliin, ja nämä pippalot on perjantai-iltaisin. Eli siis treenintäyteinen talvi tulossa! Iltalenkillä treenattiin Tuiskun kanssa paikkamakuuta, jätin sen keskelle yhtä nurmialuetta makaamaan ja kierrettiin Lissun kanssa sellaisen kuusirivistön ympäri muutama kerta ettei Tuisku nähnyt meitä, makasi ihan rauhassa. Tehtiin myös nouto, ei mitään moittimista, koira haki innoissaan ja kapula pysyi suussa sivulle asti.


Tänään suunnattiin autolla kohti Sanginsuuta, tarkoituksena lähtä tekemään pitkää metsäretkeä. Päätimme pysäyttää golfkentän päähän parkkipaikalle ja lähteä siitä kävelemään jollekkin metsätielle. Juuri ennen parkkipaikkaa ajoimme tien ohi jossa oli kyltti "ampumarata". Ihme kyllä päässämme ei raksuttanut yhtään ja ignoorattiin se täysin...


Noh, päästiin vähän matkaa kävelemään kunnes aseen pamahdus kaikui kovaan ääneen. Lissu havahtui, muttei sen kummemmin välittänyt siitä ja jatkoi matkaa. Ennen kuin kerkesimme päättää lähdemmekö pois vai jatkammeko matkaa kuului toinen laukaus. Siinä vaiheessa Lissulla pimahti. Se rupesi läähättämään ja hätäisenä lähti vetämään kohti autoa. Eipä siinä auttanut muuta kuin lähtä pois, Tuisku oli ihmeissään kun ei saanut kuin kakalla käydä. Ajettiin kymmenisen kilometriä(?) takaisin päin ja lähdettiin Valkeisjärven metsään kävelemään. Jostain syystä emme löytäneet yhtään hyvää lenkkipolkua, kaikki päättyi n.500m jälkeen. Lissu alkoi jo hieman rauhoittumaan kun aseen pamahduksia ei enää kuulunut, häntä nousi pystyyn ja iloisesti reagoi kutsuihin. Tässä vaiheessa olin jo hieman ärsyyntynyt kun sen kerran kun meidän poppoo pääsee kauemmas metsään lenkille, ei mikään onnistu. Noh, onneksi äitini suostui ajamaan vielä Auranmajalle, jos me siellä onnistuttaisiin heittämään pieni lenkki.

Olisi pitänyt suoraan mennä Auranmajalle. Lissun päästessä autossa se oli jo täysin palautunut aseen äänistä, ja sen pystyi huoletta laskemaan irti. Käveltiin suunnilleen 6km lenkki, kaikilla oli kivaa ja sain räpsittyä muutaman kuvankin. Eli siis, loppu hyvin, kaikki hyvin!


Vihdoin ja viimein meidän kaksi uutta näyttelyremmiä saapui postissa! Ja mä niin rakastan nuita. Yksi juttu mua jäi toisessa remmissä harmittamaan, mutta se on ihan mun oma moka. Eli siis, tilasin molemmat hihnat metrin mittaisina. Mutta enhän mä hoksannut pyytää mustakultaista remmiä pidempänä, kun tilasin sen noutajatyylisenä. Punainen on kyllä sopivan pituinen kun se on snakeen kiinnitettävä. Mutta mustakultainen remmi jää melko lyhyeksi kun laitan sen Tuiskulle kaulaan. Ei se nyt kuitenkaan liian lyhyt ole (vanhaakin remmiä kerään aina tosi lyhyelle kehässä, nytpähän saan pitää pelkästään päästä kiinni), ja eihän me juurikaan näyttelyissä nykyään kuljeta. Alempana kuvaa kuinka lyhyeksi remmi jää, pitelen siis ihan remmin päästä kiinni, en ole kerännyt sitä käteen ollenkaan.

Tänään jos sitä saisi vielä aikaiseksi treenailla ainakin avon luoksaria, noutoa ja kaukoja iltalenkillä. Lähipäivinä olen kaavaillut kirjoittavani jonkunsortin postauksen aiheesta "Millaista on olla koiranomistaja".

perjantai 12. syyskuuta 2014

Tavoitteena rotumestaruus?

No ei nyt sentään. Tosiaan nyt se on virallista, ilmoitin Tuiskun tokoilemaan avoon 4.10 lappalaiskoirien rotumestaruuskokeeseen. En odota että me sieltä mitään rotumestaruutta voitetaan, tavoitteena on hyvä fiilis sekä koiralla että omistajalla. Okei, toki olen ottanut tavoitteeksi myös että me saadaan ykköstulos, mutta mille sijalle me päästään, ei väliä. Ollaan me saatu aikaiseksi treenata Tuiskun kanssa, ja paketti alkaa vihdoin ja viimein olla kasassa! Vielä kun tämän muutaman viikon aikana tehdään pari kokeenomaista treeniä niin eiköhän se siitä.

Kaikki muut avon liikkeet ovat kyllä olleet kunnossa, kaukot on täydelliset, piilopaikkiksessa pysyy (tai ainakin pitäisi pysyä, treeneissä ei ole noussut), hyppy onnistuu, mutta luoksarin stoppi ja nouto ovat olleet ne ongelmakohdat. NYT, muutamalla treenikerralla Tuisku on onnistunut molemmat liikkeet tekemään kokeenomaisesti. Luoksarin stoppi on nopea, eikä koira enää ennakoi pysähdystä. Ennenhän ongelmana oli se, että yhden pysäytyksen jälkeen Tuisku ennakoi koko ajan seuraavissa luoksareissa. Noudossa hakee kapulaa innokkaasti ja palauttaa sivulle tiputtamatta. Mikä tää olento on kun se niin innokkaasti tekee ja oppii!? No nyt meni taas pelkäksi koiran ylistämiseksi, mutta ongelmakohtia ei onneksi ole vähään aikaan ilmennyt. Seuruussa on ollut suorituksia jolloin se jää jälkeen ja erkanee kauemmas minusta, mutta en ole kokenut sitä varsinaiseksi ongelmaksi kun kyse on vain "parista sentistä".

Nyt kuitenkin olen vieroituksessa koirista sillä ne lähtivät sunnuntaihin asti mökkeilemään äitini kanssa. Kovasti tekisi mieli treenata, varsinkin kun kokeeseen meno olisi edessä. Itse joudun olemaan viikonlopun töissä. Onneksi työharjoittelu kestää vain ensiviikon torstaihin asti! Lissu on ollut kuulemma täysin rauhallinen oma itsensä mökillä.

Tsekkailkaahan edellinen postaus!

perjantai 5. syyskuuta 2014

Mitä te haluatte?

Koska lukijakunta koostuu nykyään huimasta 130:stä käyttäjästä, olisi mukava tietää mitä te haluaisitte lukea blogissamme. Tai mitä te haluatte tietää meistä? Nyt pyydän teitä ehdottamaan ja toivomaan postausaiheita joista rustailla. Lisää treenipostauksia, opetusvideoita, kuvia jostain? Otetaan vielä samaan syssyyn mahdollisuus kysyä! Minusta, koirista, blogista, mistä vain!

Lisäksi sain vihdoin tehtyä bannerin joka miellyttää omaa silmää! Joten bannerista ja ylipäänsä blogin ulkoasusta kaipaan kovasti kommenttia. :)

Kiitän vielä kaikkia edellisen postauksen kommentoijia, teistä on apua!

torstai 4. syyskuuta 2014

Apua sitä tarvitseville

Mä pyydän teitä lukijoita kertomaan omia kokemuksia ja neuvoja mitä tehdä tällaisessa tilanteessa missä olemme nyt. 

Olenhan joskus maininnut että meidän Lissu on hieman ääniherkkä? Ei sitä voi suoraan sanoa araksi, mutta silloin tällöin on aikoja jolloin ei edes lenkille voi lähtä kun jokainen auton, mopon, rakennustyömaa tms. ääni saa sen hermoromahduksen partaalle. Tällainen ajanjakso on ilmennyt viimeksi uutena vuotena rakettien aikaan, mutta Lissu rauhoittui jo parin päivän sisään.

Abouttistarallaa viikko sitten olimme lähdössä normaaliin tapaan iltalenkille ja sitoessani kenkiä jalkaan Lissun seurassa eteisessä, ulkoa kuului muutamaan otteeseen ilmeisesti raketin pamahduksia. Lissu reagoi ääniin heti, syöksähti ulos eteisestä ja kipitti matalana makkariin sängyn taakse piiloon. Millään se ei tullut sieltä pois, joten sinä iltana Lissu jäi sisälle ja käytiin Tuiskun kanssa lenkki kahdestaan. Mähän tietenkin ajattelin että seuraavana päivänä Lissu on varmasti jo normaalisti lähdössä iloisin mielin lenkille.

No, ei ollut. Eikä ole vieläkään. Mä kuvailen nyt tarkasti millaista meidän jokainen lenkki on ollut tämän viikon aikana:

Minun pukiessani vaatteita päälle Lissu tulee vähän epävarman näköisenä eteiseen. Se käy nuuhkimassa ovea, ja vaikkei minkäännäköistä ääntä kuuluisikaan se vetää korvat luimuun ja yrittää hyvin matalana lähtä pois eteisestä. Mä en ole päästänyt sitä lähtemään sillä nyt lähdetään käymään lenkillä. Pieni läähätys alkaa jo eteisessä mutta talomme pihapiiristä päästyämme koira läähättää ja huohottaa jo suu täysin ammollaan. Kävelemme saman autotien vieressä missä ollaan viimeiset kaksi vuotta kävelty joka päivä. Lissu töpöttää (voiko sanoa että hieman kumarassa?) kuin pikajuna eteenpäin, ei haistele eikä tee tarpeitaan (muutakuin pihapiirissä). Vilkuilee hieman sivusilmällä ohikulkevia autoja rauhattomana. Se vain ravaa, ei kuule minua ja näkee vain suunnan mistä pääsee kotiin. Mä en saa siihen mitään kontaktia. Kutsuessani Lissua se vain jatkaa tuijottamista suoraan eteenpäin eikä edes korvat liiku. Se vaan, blokkaa mut ihan täysin. Tuntuu ettei se huomio minun, tai edes Tuiskun rauhallista ja rentoa elekieltä. Sitä on vähän vaikea selittää sanoin, tavallaan se on rauhallinen, ei vedä ja sinkoile kuin pähkähullu, mutta sen kyllä näkee ilmeistä että sisältä päin se on ahdistunut. Tämä olemus jatkuu siis ihan koko lenkin.

Mitä mä sit olen jo yrittänyt tehdä asialle? Ongelmahan on joo kestänyt vasta n. viikon, en oleta että tällainen käytös häviää niin lyhyessä ajassa. Pääasiassa olen kuitenkin vain ollut huomioimatta koko koiraa. En lässytä sille, pariin otteeseen olen Lissulle sanonut neutraaliin äänensävyyn että "ei oo mittää hättää". Sitä me ollaan aina sanottu Lissulle kun se on rauhaton. Mutta se ei vaan kuule mua. Olen yrittänyt pitää itseni mahdollisimman rentona.

Nameja on kokeiltu. Yleensä Lissun ollessa hieman rauhaton syöminen on rauhoittanut sitä. Mutta nyt se ei syö edes kalkkunaa, mitä se normaalisti ei voi vastustaa. Hyvällä lykyllä se ottaa namin suuhun mutta hyvin nopesti sylkäsee ulos. Nyt tarkoitan siis lenkillä syömistä, sisällähän se on ihan normaali rauhallinen itsensä ja ruoka kyllä maistuu paremmin kuin hyvin.

Olen vielä kokeillut Lissun rauhoittamista pysähtymällä jollekkin puiston penkille istumaan niin kauaksi aikaa että se rentoutuisi. Mutta, siinä ajassa kun Tuisku on vetänyt kymmenen minuutin tirsat selällään maaten Lissu istuu vieläkin rauhattomana eteen nojaten, valmiina lähtöön. Silittely ja rauhalliseen ääneen höpöttely ei ole auttanut. Kuitenkin olen huomannut tämän aiheuttavan edes sen pienen muutoksen rennonpaan suuntaan Lissussa. Mutta se stressi palaa takaisin kun lähdemme takaisin liikkeelle.

Olen myös etsinyt tietoa koirien rauhoittavista lääkkeistä, sillä minä en vaan pidä ajatuksesta että Lissu raasu ressaa niin lenkillä. Me asutaan kuitenkin vilkkaassa kaupunkiympäristössä joten moottorin ääniä ja rakennustyömaiden pamahduksia ei pääse nuin vain karkuun. Mä olen kuullut niistä ihan hyviä kokemuksia. Äiti kävi apteekista ostamassa yhden paketin tabletteja kokeiluun. Ei nämä kuitenkaan mitään ell:n vahvoja ja varsinaisia lääkkeitä ole, vaan Serene-UM calm "täydennysrehu". Tabletit siis sisältää vitamiineja, hivenaineita sekä aminohappoja, jotka ylläpitävät mieltä rauhoittavan serotoniinin tuotantoa.

Vinkkejä, omia kokemuksia, koiran rauhoittavista lääkkeistä? 

Kysyä saa ihan mitä vain, myönnän olevani täysin kokematon tämän asian kanssa, Tuiskuhan kun ei ole koskaan hätkähtänyt yhtikäs mistään. Tarkennusta saa mihin kohtaan vain, toivottavasti tekstiäni ymmärtää.