perjantai 12. syyskuuta 2014

Tavoitteena rotumestaruus?

No ei nyt sentään. Tosiaan nyt se on virallista, ilmoitin Tuiskun tokoilemaan avoon 4.10 lappalaiskoirien rotumestaruuskokeeseen. En odota että me sieltä mitään rotumestaruutta voitetaan, tavoitteena on hyvä fiilis sekä koiralla että omistajalla. Okei, toki olen ottanut tavoitteeksi myös että me saadaan ykköstulos, mutta mille sijalle me päästään, ei väliä. Ollaan me saatu aikaiseksi treenata Tuiskun kanssa, ja paketti alkaa vihdoin ja viimein olla kasassa! Vielä kun tämän muutaman viikon aikana tehdään pari kokeenomaista treeniä niin eiköhän se siitä.

Kaikki muut avon liikkeet ovat kyllä olleet kunnossa, kaukot on täydelliset, piilopaikkiksessa pysyy (tai ainakin pitäisi pysyä, treeneissä ei ole noussut), hyppy onnistuu, mutta luoksarin stoppi ja nouto ovat olleet ne ongelmakohdat. NYT, muutamalla treenikerralla Tuisku on onnistunut molemmat liikkeet tekemään kokeenomaisesti. Luoksarin stoppi on nopea, eikä koira enää ennakoi pysähdystä. Ennenhän ongelmana oli se, että yhden pysäytyksen jälkeen Tuisku ennakoi koko ajan seuraavissa luoksareissa. Noudossa hakee kapulaa innokkaasti ja palauttaa sivulle tiputtamatta. Mikä tää olento on kun se niin innokkaasti tekee ja oppii!? No nyt meni taas pelkäksi koiran ylistämiseksi, mutta ongelmakohtia ei onneksi ole vähään aikaan ilmennyt. Seuruussa on ollut suorituksia jolloin se jää jälkeen ja erkanee kauemmas minusta, mutta en ole kokenut sitä varsinaiseksi ongelmaksi kun kyse on vain "parista sentistä".

Nyt kuitenkin olen vieroituksessa koirista sillä ne lähtivät sunnuntaihin asti mökkeilemään äitini kanssa. Kovasti tekisi mieli treenata, varsinkin kun kokeeseen meno olisi edessä. Itse joudun olemaan viikonlopun töissä. Onneksi työharjoittelu kestää vain ensiviikon torstaihin asti! Lissu on ollut kuulemma täysin rauhallinen oma itsensä mökillä.

Tsekkailkaahan edellinen postaus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti