sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Pieni kuvapostaus

Keskiviikkona kävimme siis Tuiskun kanssa siellä lääkärissä, ja torstaina lääkäri soitti lopuista verikokeen tuloksista. Muuten olivat normaalit, mutta kolesteriarvo näytti olevan koholla. Ja se yleensä kuulemma liittyy kilpirauhasiin, joten seuraavassa kontrollissa teemme varalta kilpirauhastestin. Toivotaan ettei siellä mitään pahaa olisi.



Eilen olin reipas ja nappasin kameran ja Lissun mukaan, ja lähdettiin kävelemään tuonne Oulujoen viereen, jossa on iiisot nurmikkoalue. Koiria ei ole tullutkaan kuvattua vähään aikaan, tällainen rapakeli ei ole mikään paras. Kuvista ei tullut mitään parasta laatuaan, koska minähän omistin sen suttuputken, ja kelikin oli aika hämärä. Voisin vaikka joululahjaksi toivoa valovoimaisempaa putkea. Kuitenkin, käveltiin keskellä nurmikkoaluetta, ja Lissu sai juoksennella ja haistella vapaana, ja minä räpsin kuvia. Lissun kanssa ei ollut mitään ongelmia, ei ollut lähdössä mihinkään karkuun, ja tuli luokse heti kun pyysi. Vähän otettiin sivulletuloa, mutta muuten sai itsekseen haistella. Mielenkiintoisia hajuja löytyi, joihin oli pakko hieroa itseään. Tuiskun kanssa käytiin myöhemmin vähän rauhallisempi lenkki kahdestaan. On nuo koirat välillä niin hauskoja, ei sitä enään voisi kuvitella ettei talossa olisi koiraa. 



7 kommenttia:

  1. Voi Tuisku kultaa =(. Toivottavasti todella ei kilpirauhasarvoissa olis mitään, ei ole kiva jos pikkusen pitää alkaa lääkkeitä syömään :`(. Paljon voimia ja haleja pikkuselle. Ihan Lillin näköinen Tuisku on tuossa sivun ekoissa kuvissa, ihan tulee Lilli mieleen kun kattoo noita =) =) =) Ihana <3 =D

    T. Lilli & Heidi

    VastaaPoista
  2. Kiva blogi ja kuvia! (: Toivottavasti Tuiskulla ei ole mitään vakavaa ): Mikä kamera sulla on?

    VastaaPoista
  3. vooi Tuisku raukkaa:o Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
  4. Rapsuja Tuiskulle! Mikä se semmonen suttuputki on? ;) Minä kyllä kirjottasin joulupukille toiveena semmosen objektiivin kun 50mm/1.8 (ellei sulla jo sitä ole?). Halpa ja huippuhyvä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulla on siis kitin lisäksi tämä Canonin 75-300mm. Ja juurikin olen tuota 50mm 1.8 miettinyt, tai sitten joku 85mm, kun suurimmaksi osaksi ulkona kuvailen 85mm vois olla aika passeli :)

      Poista