torstai 31. lokakuuta 2013

You're all that matters to me


Kaikki on sujunut toistaiseksi hyvin koirien kanssa, Lissun haava on koko ajan paremman ja paremman näköinen, onhan leikkauksesta jo kymmenen päivää. Haavaa katsoessa eiköhän Lissu pääse juoksemaan normaalisti muutaman päivän päästä, kun maanantaina tulee kaksi viikkoa täyteen leikkauksesta. Ruoka on Lissulle alkanut ainakin maistumaan paljon paremmin, en tiedä voiko ruokahalu nousta noinkin pian leikkauksen jälkeen, vai onko sille nyt muuten vain tullut se suuremmaksi. Kerroinhan edellisessä postauksessa, että kävin ostamassa Akuutista Lissulle liian pienen suojapuvun? Kävin vaihtamassa sen maanantaina, M oli muuten sopiva, mutta etupään hihat ovat väärässä kohdassa joten se hiertää, sillä hiat eivät jousta yhtään. Onneksi puku lähti tutulle joka muokkaa hihat oikean muotoisiksi.



Tuisku on aloittanut juoksut. Pari päivää sitten kävin sitä kuvaamassa, ja se oli vapaana. Käskyn alla ja kuvatessani se kyllä pysyi paikoillaan, mutta vapautuksen saatuaan neiti näytti kesoa ja lähti lätkimään hajujen perään. No ei siinä, kylläpä tuli nappisilmä nopeaa takaisin kun emäntä pisti käden namitaskuun ja lähti juoksemaan karkuun. Hajut kiinnostaa ihan hirveästi ja merkkailukin on alkanut. Kyllähän tämä pistää ketuttamaan, kun sain tietää myös, että ensi viikonloppuna olisi tokoepikset tässä lähellä. Me oltais voitu mennä ALO-luokkaan harjoittelemaan! Täällä näyttää olevan epiksiä niin harvoin, mutta kyllähän nuita virallisia riittää. Mä vaan haluaisin käydä epiksissä ensin kokeilemassa miltä se kisailu tuntuu.. Eihän me päästä edes treenivuoroille perjantaisin muutamaan viikkoon, joten meidän tokoilu jää nyt pienelle tauolle. Kyllä me jotain pientä aina tehdään, mutta tuon bitchin kanssa ei hirmuisia treenejä kannatta ottaa juoksujen aikaan.



Tänään käytiin Tuiskun kanssa Oulujoen varrella leikkimässä. Löysin vanhan tennispallon koirien korin pohjalta, joten sujautin sen kollareiden taskuun ja Tuiskulle fleksi kaulaan. Käveltiin isolle nurmikkoalueelle ja nakkelin sitä palloa Tuiskulle ja itse juoksin perässä. Turrake näytti kovasti tykkäävän, vieläkun pääsisi jonnekkin jossa se voisi juosta vapaana ja noutaa palloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti