torstai 23. elokuuta 2012

Treenit jää toistaiseksi kotipihalle

Meillä oli siis mietinnässä tokon alkeiskurssille meno 11.9 pvä alkaen. Rupesin miettimään, että onkohan tuo nyt turhan aikaista. Lissu on ollut meillä vasta kuukauden ja vähän päälle. Enkä vielä oikein tiedä että miten se reagoisi kurssilla muihin koiriin, suostuisiko se ottamaan nameja ja työskentelemään kanssani. Tänäänkin kun otin pientä reeniä pihalla, eihän sillä ole peruskäskytkään hallussa niin hyvin että voisimme alkaa alokasluokan liikkeitä opettelemaan. Minäkin olen Lissulle hionut sivulla oloa, mutta olen unohtanut ihan kokonaan esim. sen maahan-käskyn. Huomasin, että se on ihan alkuvaiheessa. Eihän nyt meillä ole mikään kiire sinne tokokurssille! Ehkä mä olen ollut vain turhan innokas tämän lajin kanssa. Noh, kaikki tekee virheitä. Siispä olen päättänyt että vielä reenaillaan kotosalla perus istu,maahan,seiso,sivu, ja käydään koiratapahtumissa turisteilemassa ja katsomassa miten se minun kanssa toimii koirien keskellä. 

Vihdoin katselin myös vuoden 2013 näyttelylistaa kennelliiton omakoirasta, ja ei sekään ihan tyhjä ole meidän osalta ! Yllättävän monta näyttelyä on, ja vielä lähellä. Siitä yllätyin, että näyttää siltä että ensivuoden lappalaiskoirien syyserkkari ois Oulussa! JES! aina on erkkareihin ollut hirveän pitkä matka, niin nyt on puolentunnin matkan päässä. 

Ja minähän en voi sietää kuvattomia postauksia, jotenkin en jaksa edes lukea loppuun sellaisia. Jotenkin postaus näyttääää.... tyhjältä, kun siinä ei ole kuvankuvaa. Ja välttämättä halusin nyt blogiin kirjottaa, niin ihan sitä varten käytin molempia koiria terassilla ja nappasin pari kuvaa. Mulla on tullut jokin vimma kirjoittaa tänne bloggeriin, tämä tuntuu paljon kivemmalta kuin vuodatus ja tottakai kun on uusi blogi niin se on nostanut postausintoni (; pitäisiköhän tuota luoda itselle lifestyle-blogi, että saisi joka päivä kirjoitella omasta elämästä...


3 kommenttia:

  1. Meidän pitänee kans tulla lappalaiserkkariin ihan ehdottomasti!

    VastaaPoista
  2. Kiva blogi (: Mullakin asustelee lapinkoira (:: käy kattoon? http://koiramaalla.blogspot.fi/ (::

    VastaaPoista