keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Viiskyt?!

Ohhoh, enpä olisi tätä blogia luodessa arvannut että näin moni on kiinnostunut meidän tekemisistä. Vaikken lukijamäärästä välitä tippaakaan, on ihan kiva kuulla että edes jokunen lukee meidän blogia. 50 lukijan kunniaksi voisin järjestää jotain vähän erikoisempaa juttua. Valitettavasti minulla itselläni ei ole varaa järjestää mitään kivaa tavara-arvontaa, mutta toivottavasti tämä kelpaa.

Eli nyt toivoisin teidän kaikkien linkkaavan minulle bloginne ja kertovan muutamalla sanalla siitä, sekä samalla heittää kommenttia mistä pidätte blogissamme. Valitsen linkatuista blogeista kymmenen parasta (jos blogeja linkataan alle 10, valitsen 5 parasta), ja samalla kirjoitan pienen arvostelun mikä blogissa viehättää. Valitsen siis parhaimmat blogit linkatuiden seasta, joten linkkaathan blogisi vaikka minä itse olisin lukijana, koska en valitse lukulistastani mitään. 

Linkkiä vaan tulemaan! Aikaa on 31.5 asti.

26 kommenttia:

  1. Kiva idea tämä! Ei aina niitä perus arvontoja yms.
    Tässä blogissa pidän monestakin eri asiasta. Ensinnäkin ulkoasut ovat olleet aina hyviä. Tämä uusinkin on oikein mainio. Teksti on selkeä lukuista ja hyvää. Kuvat ovat aina todella hyviä ja mukavaa katseltavaa. Ja tottakai tykkään lueskella lappalaisten touhuja, kun niitä itsekkin omistan. Siinäpä nyt kehut jotka ensimmäisenä päähäni putkahti :)

    http://sitasuntata2.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. En oo ennen täällä blogissa käynytkään mutta tykkään ulkoasusta ja postauksetkin on kivoja!

    http://suippokuono.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. tosi hieno ulkoasu, teksi on kirjoitettu kivasti ja on monipuolista. Lisäksi tykkään kuvista.


    http://milanelamaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. http://tassunjalkiasydanmessa.blogspot.fi/
    Ulkoasu on minusta upea ja selkeä. Blogissa on kiva värimaailma ja hyviä, hyvälaatuisia kuvia.:)

    VastaaPoista
  6. murustiinanvalkorinta.blogspot.fi
    Blogissasi on upeat kuvat/bannerit, tekstit ovat mielenkiintoisia, ulkoasu on selkeä. (:

    VastaaPoista
  7. jhttp://jessenelama.blogspot.fi/

    Värimaailma on todella ihana sekä tekstit sopivan pituisia ja kuvat erittäin hyvälaatuisia ja tarkkoja :)

    VastaaPoista
  8. http://ttahiti.blogspot.fi Tahiti-norjanharmaan ja Nala-porkkiksen treeniblogi, jonka painotus on pitkälti tokossa. Joukossa myös välillä mukana kodin sähköjäniksen virkaa toimittava Tiki-kissa.

    Tykkään blogista, koska tekstit on kivoja, myös toko, näyttelyt ja mätsärit ovat mukana. Blogi on selkeä, kuvat on kivoja ja päivittyy aika säännöllisesti. Teksti on myös helppolukuista, ei kirjoitusvirheitä ja hymiöitä viljeltynä miljoonaa pitkin tekstiä.

    VastaaPoista
  9. http://herttakoiruus.blogspot.fi/
    Kahden vilkkaan ja suhteellisen sosiaalisen kääpiövillakoiran elämää; arjen iloja ja suruja, harrastuksia ja vaikka mitä muuta :)

    Tykkään blogin selkeydestä; rauhallinen tausta, yksinkertainen ja hieno banneri sekä selkeä fontti. Kirjoitat suht säännöllisesti ja tekstiäsi on helppo lukea :) Hyvälaatuisista kuvista suuri plussa!

    VastaaPoista
  10. No tottakai tykkään blogin syötävän söpöistä päätähdistä, ulkoasu on kiva ja postaukset ovat selkeitä sekä plussaa tietysti hyvälaatuisista kuvista :)


    http://taigaatassuissa123.blogspot.fi/ kertoo riemuidiootti lapinpyllyn elämämästä.

    VastaaPoista
  11. http://lukanblog.blogspot.com
    3-vuotiaan australianterrieriuroksen elämää harrastuksien parissa ja kotona.

    Tykkään blogin yksinkertaisesta, mutta hienosta yleisilmeestä.
    Postauksia tulee usein ja kuvia on mukavasti mukana + ne on hyvälaatuisia. Tekstit on mukavaa luettavaa :>

    VastaaPoista
  12. Tykkään tästä iloisesta värimaailmasta sekä tarkat kuvat ovat plussaa :)

    http://vinskin.blogspot.fi/
    Koiramainen blogi, jossa seurataan 2-vuotiaan länsilaikan elämää niin kotona chillaamassa tai vaikkapa tositoimissa hirvimetsällä.

    VastaaPoista
  13. http://cute-life-v.blogspot.fi/ & http://sunshineofmylife-v.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho lähti liian aikaisin meneen :) Eli tykkään tässä blogissa ulkoasusta ja kuvista. Ja toki koirista ;)

      Poista
  14. Ihanan keväinen ulkoasu ja tuo banneri on tosi upea ! :) Tekstit ovat selkeitä ja mielenkiintoisia sekä kuvat ovat hyviä.

    http://nellie-dellie.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  15. http://huiskuhantammme.blogspot.fi/
    kolmen cavalier tytön blogi, joka pitää sisällään mm. paljon kuvia, arkipäivän löpinää ja treenipostauksia (pääasiassa rally tokosta)

    Pidän blogisi raikkaasta yleisilmeestä, postaukset ovat selkeitä ja kirjoitus tyyli mukava.:)

    VastaaPoista
  16. http://truedogslifes.blogspot.fi/
    Kertoo miten koirat on liittyny ja tulee liittymään mun elämään.. Tällä hetkellä omaa koiraa ei oo mutta suunnitelmissa on uuden koiran otto...

    Pidän blogistasi koska se on mielenkiintonen. =)

    VastaaPoista
  17. http://roll-overandspeak.blogspot.fi/
    Kahden -96 syntyisten kaverien elämää heidän koiriensa kanssa. Sekarotuisen Mantan vanhuuden päiviä ja jo eläkeikään ehtineen, vähän ärhäkän Papillon Papin ongelmien ratkaisemista.

    Pidän blogista koska lappalaisrodut ovat mielenkiinnonkohteeni. Bannerisi on upea ja yhdessä harmoniassa sivujen värien kanssa :)

    VastaaPoista
  18. http://flattielamaa.blogspot.com

    HUOM! Ulkoasu on KESKEN ja olen juuri tekemässä sitä valmiiksi. ;) Mutta, blogi kertoo nuoren pennun (sileäkarvainen noutaja) kasvusta joka on syntynyt nyt 22.4 ja siirtyy minulle juhannuksen tienoilla. Blogissa seurataan pennun kasvua ja vierailevina tähtinä kaksi muuta sileäkarvaista noutajaa!

    Pidän blogisi hyvälaatuisista kuvista, otsikoista, väreistä, bannerista ja varsinkin postaukset ovat vain _niin_ kivoja!

    VastaaPoista
  19. http://pupujenkauhu.blogspot.com - ei niin stereotyyppisen ajokoiramaista elämää viettävän ajokin elämää valokuvin, videoin ja toetenkin tekstein. Mukana mielenkiintoa lisäämässä myöskin satunnaisia postauksia talvikosta.

    http://tikkumyy.blogspot.fi - valokuvaus ja musiikki blogi.

    Tyksin kovasti sun uusimman postauksen kuvista! Blogin ulkoasu on kiva, tekstit selkeitä, ja mun makuun sopivia ja kiinnostavia. Päähenkilötkin ovat mielenkiintoisia ;)

    VastaaPoista
  20. hurttateam.blogspot.com

    Tykkään sun sulkoasuista, oon alkanut lukemaan melko hiljan. Paimenet ja kotimaiset, karut rodut kiinnostaa. Siispä aloin seuraamaan blogiasi :) Kuvat ja teksti simppeliä ja istuvaa, joten olen roikkunut täällä jo yli kuukauden :D

    VastaaPoista
  21. rock-n-roll-iida.blogspot.com
    blogini kertoo elämästäni eläinten,koulun ja kameran keskellä!

    tykkään paljon blogisi ulkoasusta:>!

    VastaaPoista
  22. http://ciidu.blogspot.fi/ Blogini kertoo kleinspitz Taavista ja tavallisista, arkisista koirajutuista. Yhden lukuvuoden verran olen asunut toisella puolella Suomea Taavista erossa, jonka vuoksi lukijoilla voi olla vähän hankaluuksia pysyä ajan tasalla jutuistani :D

    Itse eksyin blogiinne ekaa kertaa ja näin ensisilmäyskin kertoo sen, että ulkoasu on kyllä tosi kiva ja selkeä. Kuvat ovat hyvälaatuisia ja niitä on paljon, ja ne on asetettu postauksissa nättiin kokonaisuuteen. Vaikuttaa myös siltä, että tykkäät päivittää ahkerasti ja mielenkiintoista luettavaakin löytyy. :)

    VastaaPoista
  23. http://yadellen.blogspot.com Blogi kertoo rottaneitien ja pupukaksikon elämästä, pääasiassa paljon kuvia mutta yritän tekstiäkin saada aikaan aina välillä.

    Tykkään ihan tosi paljon bannerista ja värimaailmasta, ihanan kesäinen!

    VastaaPoista
  24. http://ansguu.blogspot.fi Blogissani seurataan kahden metsästyskoiran arkea.

    Tykkään banneristasi todella paljon, se on selkeä ja yksinkertainen ja blogin hurtat keimailevat siinä! Tosi houkutteleva. :)
    Sinun tekstiäsi on helppo lukea ja jaksan lueskella kaikki loppuun saakka, vaikka yleensä katson vain kuvat ja luen pari lausetta.

    VastaaPoista
  25. http://tiimiaasi.blogspot.fi/ kahden harrastuspuudelin elämää, joskin hyvin treenipainoitteisin postauksin.

    Blogissasi pidän ehdottomasti ulkoasusta ja selkeästä kirjoitustavasta, kiva lukea!

    VastaaPoista