keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kapulan pitoa

Kerta tänään saadaan taas nauttia sadepäivästä, päätin ottaa vähän kaikenlaista pientä temppuilua koirien kanssa. Molempien kanssa otettiin vähän kakeja, Lissun kanssa ihan minimaalisella välimatkalla, ja Tuiskun kanssa parin metrin matkalla. Tuiskun kaket on tosi kivat, tekee vaihdot nopeesti. Siitä mä olen myös onnellinen, että tuo koira pitää takajalkansa paikoillaan koko ajan, ei ole siihen tarvinut puuttua tai opettaa sitä erikseen. Lissun kanssa harjoiteltiin m-i vaihtoa, orava-asentoa ja läpsyteltiin ylävitosia. Ja voi kauhia kun se neiti niin innoissaan tanssahteli, läpsytteli ja haukkua ulisi. On se niin hauska koira.
Tuiskun kanssa harjoiteltiin kapulan pitoa. Kapulaa en ole vielä saanut ostettua, mutta harjoiteltiin pitämistä kaikenkokoisilla ja painoisilla esineillä. Ensin opetin sille ottamaan luun suuhun ja pitämään sitä hetken aikaa. Nopeasti Tuisku hokasi mitä pitää tehdä ja kohta minä sille tunginkin ongelmitta kaikenlaista krääsää suuhun. Kunhan tämä alkaa sujumaan vielä näpsäkämmin, seuraava askel on esineen nostaminen lattialta. Eiköhän tuo vielä joku kaunis päivä nouda kapulaa, sitäpaitsi, jos me edes joskus korkataan avoin luokka tokossa.

Ajatus ei oikein kulkenut, pokaalin sijaan kirjoitin vasemman alareunan kuvaan ''palkinto'', hups.

2 kommenttia: