sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Mätsäripäivä ja iltalenkki Nallikarissa


Pitkän tauon jälkeen suunnattiin Lissun kanssa Kempeleeseen mätsäriin. Lyhyesti sanottuna karmean pitkä ja raskas päivä. Onneksi päivää sentään piristi se että pääsi näkemään tuttuja!

Koiria oli ihan hirveästi paikalla, kaiken lisäksi isot pennut otettiin ennen isoja aikuisia. Isoja pentuja oli muutama kymmen, ja isoissa aikuisissa oli 40 koiraa ennen meitä. Jouduimme siis odottamaan n. kaksi tuntia ennen kuin pääsimme kehään. Ilma oli kuuma, joten voitte kuvitella kuinka paljon Lissua jaksoi kiinnostaa kehäkettuilu.. Parikehä meni ihan ok, saimme Lissun kanssa sinisen nauhan. Nauhakehässä pakka levisi ihan täysin ja Lissu ei edes katsonutkaan minuun, yritti istua koko ajan. Jokaisella kerralla kun nostin Lissun takaisin seisomaan fiilis vain paheni, lopputulos oli se että Lissu yritti läsähtää maahan makaamaan. Kahden tunnin odottelun aikana alkoi itseäkin jo hieman ärsyttämään koko mätsärijuttu, ja tottakai fiilis siirtyy koiraan.

Omaa ärsyyntynyyttä ei auttanut se että nauhakehässä meidän perässä oleva koira tuli aivan iholle. Mulla oli ehkä vain metri seisotustilaa, niin tottakai koira vähemmästä ahdistuu enkä mä edes mahtunut pyöräyttämään koiraa kun se istui. Ja kehässä todellakin oli tilaa, ettei siitä ollut kyse että toisen pitää tulla aivan perään kiinni. Noh, onneksi me ei oteta vakavasti näitä kehäkettuiluita!

Tavattiin Vertti ja Wilma -lapparit omistajineen, alla kuva ylisöpöstä Vertistä!



Illalla nakattiin koirien kanssa tunnin iltalenkki Nallikarissa.

"How you doin'?"

3 kommenttia:

  1. Tiiäkkö miulla on menny innostus mätsäreistä just ton takii että ootat useemman tunnin ja koira ei jaksa ollenkaan kehässä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin yleistä että ootat ja ootat sitten onkin koiralta lopahtanut into ja omistajalta.. Ihana kuva Tuiskusta toi viiminen! :)<3

      Poista