torstai 6. marraskuuta 2014

Pakkaslenkki Nallikarissa


Eilen ohjattujen tokojen aiheena oli palkkaamattomuustreenit. Etukäteen piti suunnitella kolme liikettä jotka tehdään peräkkäin kokeenomaisesti. Meillä oli seuruu, luoksari ja nouto. Tunti aloitettiin kahden minuutin paikkamakuulla, olin koko ajan piilossa. Tuisku pysyi koko ajan rauhallisena. Tai no, kouluttajan mukaan se oli todella terävänä (muttei kuitenkaan sen näköinen että aikoisi nousta) ja vähän siirteli painoa toiselle kun yritti kurkkia minua.

Olimme toisina suorittamassa kolme liikettä. Aloitettiin tietysti seuruulla, Tuisku oli niiin innoissaan! Hyvä vire kesti koko seuruun ajan, juoksuosuudessakin meinasi jopa hieman ennakoida eikä jäänyt yhtään jälkeen. Ainut vaan missä itse saa olla tarkkana on vasemmalle käännökset. Koira suorittaa kyllä teknisesti oikein mutta minä kompuroin ja pukkaan koiraa kauemmaksi ja kerkeän ottaa jo pari askelta ennenkuin Tuisku pääsee takaisin paikoilleen. Tuisku sai hurjasti kehuja kuinka innokkaasti se seuraa tiivistä pk-puolen seuruuta. :D Ensi viikon kokeessa tuomaroi Tiina Laakko enkä tiedä rokottaako hän liian tiiviistä seuruusta, alkuperäinen tuomari Marja-Leena Hituri olisi ollut kuulemma myös pk-puolen tuomari. Luoksari jotenkin sössi. Koira lähti vauhdilla ja pysähtyminen valui. Kouluttajan kanssa pohdittiin että olisikohan johtunut liian heikosta käsimerkistä, myöhemmin kokeilin uudestaan ja vahvemmalla käsimerkillä saatiin todella napakka pysähdys. Noudossa ei muuta ongelmaa kuin että taas ei meinannut lähtä kapulalle. Kyllä se kuitenkin ensimmäisellä käskyllä lähti, mutta parin sekunnin viiveellä. Sivulle tultaessa pientä kapulan pureskelua. Lopputunnista otettiin kolmen minuutin paikkamakuu ja minä olin taas koko ajan piilossa, koira makasi täysin rauhallisena.

Eipä tuo koira välittänyt yhtään mitään vaikkei heti saanut palkkaa, yhtä innokkaasti veti viimeiseen hetkeen asti kuin aloittaessakin. Tosi hyvät hyvänmielen treenit!



Tänään oli ihanan kylmä ja aurinkoinen pakkaspäivä, mikä olisikaan parempaa kuin viettää aamupäivä tällaisessa säässä Nallikarissa. Autosta ulos tullessaan koirat tiesi heti että nyt pääsevät rallattelemaan lumessa. Vauhti oli kyllä hurja kun kaksi pörröä juoksivat vapaana typötyhjällä rannalla. Kameran putki reistaili pienessäkin pakkasessa, mutta sain mitä muutaman kuvan piristämään tätä postausta.


5 kommenttia:

  1. Mikä kuvauskalusto sulla on? Aina niin mahtavia kuvia! :)

    VastaaPoista
  2. Rennoin fiiliksin kokeeseen, meillä on paikka kuun lopussa Tiinan kokeeseen. En sanoisi, että rokottaa liian tiiviistä.

    VastaaPoista
  3. voi vitsi kun tänne eteläänkin tulis lunta... Siran kanssa ootellaan kovasti vaikka vielä joudutaan sairaslomailla Siran leikkauksen takia. Tosi hienoja kuvia, yllätys.. ! :)

    VastaaPoista