perjantai 26. lokakuuta 2012

Loma alkaa pikkuhiljaa olla ohi



Niin, se ois perjantai. Viikonloppu vielä, niin takaisin koulun penkille. Ja viikonloppu menee aina liian nopeasti. Tänään voisi käyttää koirat aikaisin iltalenkillä, ja viettää ilta sohvalla ja katsoa X-factoria. Huomenna ajateltiin kavereiden kanssa lähteä käymään elokuvissa katsomassa Paranormal Activity 4. Tosin puolet elokuvasta menee varmaan silmät kiinni, sen verran pelottava traileri oli.





Koirien kanssa käytiin kahden päivän vierailulla Kiimingissä mummuni luona. Harmiksi kamera jäi, ja siellä olisi ollut isoja peltoja ja metsää jossa koirat olisi saaneet juosta irti. Yö meni koirilla tosi hyvin, no Tuisku on ennenkin siellä ollut mutta myös Lissun osalta. Ei stressannut tai ollut ahdistunut uudesta ympäristöstä. Illalla meidän nukahdettua se kiipesi sänkyyn nukkumaan, ja Tuisku sai tyytyä sohvaan.


Tänään lunta olikin jo muutaman sentin kerros maassa. Ja kyllähän koirat oli mielissään. Lissu juoksi armotonta rallia pitkin poikin ja välillä liukastui perälleen. Siinä pieni päänravistelu ja ralli jatkui. Tuisku yritti pysyä Lisbetin perässä ja välillä pysähtyi hankaamaan itseään lumeen. Minä yritin kärsivällisesti saada kameran asetukset kuntoon, nimittäin ei mun kuvaustaidoilla ole mitenkään helppo mustia koiria valkoisella taustalla kuvata. Kuvankäsittelytaidotkaan ei huippuluokkaa ole, mutta sain minä nuista ihan julkaisukelpoisia. Niin, ja minulla ja Lissulla ois suunnitelmissa mennä 3.11. Koirakoulu Vietin järjestämään mätsäriin! Niin, ja tämä postaus on taas täynnä kuvia, mutta valitettavasti itse pidän että postauksissa löytyy kuvia. Nimittäin jotkus sanovat sitä että postauksissa pitäisi olla vain muutama kuva, mutta itse olen eri mieltä :) Voisitte sanoa taas oman mielipiteenne että onko kuvia liikaa, vai onko teistä mukava että niitä kuvia löytyy?
Ps. kaipaan Kiiminkiin, viereisellä pururadalla oli niin mukava kulkea rauhassa koirien kanssa.



2 kommenttia:

  1. Mää tykkään, että kuvia on paljon :) mut tietty ei sillei, että postaus on täynnä kuvia eikä yhtään tekstiä. Sulla on just sopivasti molempia ja tätä blogia on mukava lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :-) niin, ei niitä kuvia toki saa liikaa olla, itsekkin pyrin päivittämään tätä blogia siihen malliin että sitä tekstiäkin olisi niiden kuvien lisäksi :-)

      Poista