torstai 7. maaliskuuta 2013

Treffailua Nallikarissa





Varoitus. Luvassa on taas postaus täynnä kuvia lukijoillemme (joita on jo 38! hurjaa.). Nimittäin, tänään ollaan käyty taas vaihteeksi koirapuistossa, sekä iltapäivällä treffailtu koirakamua. Sää on ollut ihan mahtava tänään ja toivottavasti näitä auringonpaisteita jatkuisi koko loppukevään. Toissapäivänä kävimme Oritkarissa jään päällä juoksuttamassa koiria, mutta *piip* jäälle astuessa käynnistin kameran ja tottakai se herjasi että ei muistikorttia. Se siis jäi kotiin pöydälle, ja koirillakin sattui olemaan sitä virtaa ja juoksentelivat ympäriämpäri niin jouduin tyytymään kävelyyn kamera kaulassa. Kyllähän se otti päähän.






Tänään käytiin taas aamulenkiksi koirapuistossa, ja koirat juoksivat taas kunnolla. Puistoon tuli myös hirrmuisen pieni tipsupentu, joka oli aivan supersuloinen tapaus. Lunta oli ehkä kymmenisen senttiä maassa mutta eihän se pentua estänyt. Nelikuinen energiapakkaus pomppi ympäriinsä ja pikkuiset korvat vaan heilui. Lissua pentu ei kiinnostanut ollenkaan, se vaan ärähteli sille pennun yrittäessä tulla sen kuopalle. Tuisku sen sijaan tykkäsi kovastikkin pikkuisesta. Tuisku yllättikin kovasti, se leikki pennun kanssa tosi nätisti eikä ollut ollenkaan kovakourainen. Paikoillaan se vain istui vaikka pentu roikkuikin sen poskikarvoissa. Lissu taisi olla vähän mustasukkainen Tuiskusta, ensin ärisee pennulle kun se tulee leikkimään, mutta sitten kun se meni Tuiskun luo leikkimään niin Lissu änkäsi mukaan haukkuen.






Iltapäivältä päästiin pitkästä aikaan näkemään Ellaa ja Jeppeä, parista muuttujasta matkanvarrella huolimatta perille päästiin Nallikarin jäälle. Aurinko paistoi ihanasti ja ilma oli lämmin (ja minähän olin varustautunut hirveään tuuleen ja tuiskuun). Ainoa miinus oli vähäinen aika ja edellisillan lumipyryn takia lunta oli hirveästi ja jalat upposi koko ajan. Reissulla oli tosi mukavaa, harmi että meillä oli vain vähän aikaa, pitää ottaa jokunen vklp uudestaan ja varata enemmän aikaa. Ellan ja Jepen lähdettyä kierreltiin koirien kanssa vielä vähän metsäpolkuja ennen kuin lähdettiin kotia päin.
















4 kommenttia:

  1. Jotenkin niin symppis tuo sinun parivaljakkosi ja kuvat ovat ihan ilo silmälle ♥

    Oikein mukava löytää blogi jossa seikkailee lappari! Meidän eläinperheestä löytyy yksi lapinkoirapoika :)

    VastaaPoista
  2. Käy kurkkaamassa blogiarvostelusi täältä:
    http://oikeitaunelmia.blogspot.fi/2013/03/blogiarvostelut-vol-2-tulokset.html

    VastaaPoista
  3. Totta, totta :)
    Nyt täällä on näköjään vähän päivitetty banneria ja taustaväriä :) mahtavaa! heti pisti silmään :)
    Voisin lisätä vaikka että olis kiva lukea joitain asiatekstejä/ mielipidekirjoituksia :)

    VastaaPoista