tiistai 18. kesäkuuta 2013

Huikeet treenit

Hieman sähellystä tekniikassa, välillä haahuiltiin siellä täällä ja käännöksissä oltiin jäljessä, mutta muuten Tuiskulla löytyi virtaa ja hienosti veti. Iltaruoalla treenattiin ja ruokakuppipalkkana, ja tämä tekniikka on 100% täydellinen Tuiskulle. Ruokaa on sen verran, että hieeman loppua kohti virta alkoi loppua. Joten, seuraavalla kerralla puolet ruoasta treenaamiseen, tehdään lyhyempiä treenejä, jotta vire säilyisi loppuun saakka. Treenattiin lähimmällä nurmikentällä, ja olen varmaan maininnut että se ei ole mikään parhain pohja Tuiskulle. Mutta kuitenkin tänään sujui todella hyvin, lisää vaan treeniä, joten eiköhän menkin joskus kokeita suoriteta nurmikentilläkin. Vähään aikaan ei olla pidetty kunnon treenejä, joten mua itseasiassa jännitti ihan sikana.

Aloitettiin seuruulla, otettin vaan suoraa pätkää kymmenisen askelta, välillä otettiin pysähdyksia. Sujui tosi kivasti, ei jäänyt jälkeen, välillä oli sen verran virtaa että vähän etuili. Joissain kohdin Tuiskulla oli vähän liikaa virtaa, ja tuli sivulle aivan liian eteen. Mutta suorat seuruupätkät meni tosi kivasti, niissä ei mitään moittimista, kontaktikin pysyi mussa. Käännöksiä ei ole tullut otettua aikoihin, joten oikealle kääntyessä jäi jälkeen. Täykkäri ei ollut jääneet mieleen, katseli vaan ihmeissään että mitä pitää tehdä. Palataan siis imuttamiseen.

Luoksarissa lopetettiin ensimmäisen toiston jälkeen, se oli niin hieno, että minulle riitti. Suoraan tuli laukalla sivulle. Hieno Tuisku.

Jäävät oli kans priimaa. Maahanmeno lopetettiin ensimmäiseen kertaan, seuruu oli hyvää ja meni nopeasti maahan ensimmäisestä käskystä. Todella varma liike meille. Seisomisessa saatiin ottaa pari toistoa että olin tyytyväinen. Hyvien jäävien jälkeen molemmat oli hyvillä mielin joten treenit lopetettiin siihen. Hieno päivä! Jos tätä rataa jatkamme, hell yes meidät näkee nuorten SM tokossa!

Mua alkoi kiinnostamaan lappalaiskoirien kesäleiri Heinäkuun lopusta, yritän nyt järjestää asioita, jos päästäisiin mekin sinne. Voisi varmaan olla ihan jees kokemus itselle ja Tuiskulle, ja varmasti saataisiin uusia tuttavuuksiakin.

6 kommenttia:

  1. Sulla on tosi hieno blogi ! :)

    Tässä mun blogi :)

    Tarmokastaelamaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Mun piti lähteä sinne leirille, mutta en varmaan pääsekkään sinne :/ Olisi ollut kyllä tosi kiva päästä sinne.
    Oon itekki tulossa Artun kanssa näihin Oulun alueen näyttelyihin ja mätsäreihin :) Tässä meidän blogi: http://artunkanssa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, jospa me törmäillään joissain mätsäreissä taikka näyttelyissä :)

      Poista