maanantai 13. tammikuuta 2014

Tilauksia


En parempaa otsikkoa postaukselle taas keksinyt, mutta aiheeseen se sentään liittyy! Nimittäin nyt kun varallisuuteni salli, aukaisin Berran nettikaupan ja tilasin itselleni pitkään mielessä pyörineen treeniliivin sekä Tuiskulle 250 grammaisen noutokapulan. Nyt kelpaa taas treenata ja aloittaa noudon opettelu! Treeniliivissä pähkäilin pinkin ja punaisen yläosan välillä, mutta päädyin punaiseen.

Nyt kun on muutaman päivän aikana ollut pakkasta, tiet eivät ole liukkauta ja kivisiä vaan lumen peittämiä, ollaan käyty pari kertaa pyörälenkillä pitkästä aikaa. Kummallisesti on tämän pörriäisen kunto noussut yhtäkkiä, kun on kymmenen astetta enemmän pakkasta! Tuisku juoksee pyörän vieressä innoissaan ja oikein reippaasti, välillä pitää ihan jarrutella. Eilisellä pyörälenkillä poikettiin myös Haapalehdon koirapuistossa leikkimässä neljän muun lappalaisen kanssa. Tuiskun lisäksi oli ainakin Peetu ja Tinka-lapparit sekä kaksi n. vuoden ikäistä joiden nimeä en harmillisesti muista. Tuisku rohkeni painimaan parin koiran kanssa, yllätykseksi jopa itseään paljon isomman labbiksen kanssa! Lissu tapansa mukaan oli omissa oloissaan sekä vahtimassa koko laumaa.



Ilmotin meidät Tuiskun kanssa taas möllitokoon ALO-luokkaan tämän viikon lauantaille. Innolla odotan, toivottavasti Tuisku tekee yhtä terävästi kuin aina. Tällä kertaa yritetään palkatta, mutta jos näyttää siltä että into lopahtaa täysin niin palkkaan joidenkin liikkeiden välissä. Jos hyvinkin menee, enköhän pistä ilmot menemään maaliskuun rotumestiksiin. Toki kyyti on vielä ihan tietämätön, jos ei Nurmekseen päästä niin ilmoitan jonnekkin tänne Oulun kokeeseen.


3 kommenttia:

  1. Miullakin lähtee kohta tokoliivi tilaukseen! :) hyvät alennukset nyt! Ois kiva nähä teitäkin jossai, noh jospa viimestään oulun erkkarissa.. :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, tuo treeniliivi on mulle niin kätsy, kun siinä on paljon isommat taskut kuin missään mun takissa. Enkä muutenkaan tykkää kannella ällötysnameja arkipäivän takkien taskuissa. :D Oottekste tulossa sinne Nurmekseen maaliskuussa erkkariin? Jos saisin nyt tuon äipän lähtemään kyytsääjäksi sinne tokokokkeeseen, niin voisin houkutella sen myös jäämään katsomaan sitä erkkaria sunnuntaiksi. :D

      Poista
    2. Juu ollaan sinne menossa, toivottavasti nähdään!(:

      Poista