sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Keväinen luukki




Tai jotain sellaista. Meillä päin on ollut tänään täydellinen keväinen päivä, viileä, aurinkoinen ja kuiva sää. Käytiin aamulenkillä vähän eri maisemissa markettien luona kävelemässä. Kamera pääsi mukaan, mutta Lissu-Lisbeä ei oikein kiinnostunut olla kuvattavana. L teki samaa mitä aina, korvat luimuun, ruma haaraistuma-asento ja katse pois kamerasta. :D Sain napattua muutaman kivan kuvan, ja hetihän mulla napsahti idea keväisestä bannerista. Tosin, no toteutus ei ole mitään priimaa. Mä en ymmärrä miksen osaa tehdä omaan blogiin mitään silmää miellyttävää banneria? Tässä asiassa pätee todellakin se sanonta "Suutarin lapsella ei ole kenkiä", vai miten se meni. Jotain sain kuitenkin värkättyä, mitä olette mieltä?



"Mahdutte kokeeseen - tervetuloa!" - luki sähköpostissa aamulla. Herranen aika, se meinaa sitä että meidän ensimmäinen tokokoe on 22.3, tuomarina Allan Aula. Hyvillä mielin olen lähdössä, kun tietää että koira osaa ja tuomaristakin olen kuullut vain hyvää. Jännittäähän mua ihan hirveästi, mutta enää ei ole sellaista paniikkia, kiitos möllitokojen! Niistä olen saanut paljon itsevarmuutta ja helpotusta jännitykseen. Mutta, toivotaan parasta, ja pelätään pahinta.


4 kommenttia:

  1. Haluisitko kertoi mulle jotain tosta tokosta? Ihan vaan että onko vaikeeta? Mukavaa? Jännittävää? Hauskaa? Millasta se on? Jne. Ihan mitä mieleen siitä tulee kertoa. :) miten se eroaa rally-tokosta? :) ihania kuvia oot saanu otettua ja toi banneri on yksinkertasuudessaan aivan mahtava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No parhaiten saat selville millaista se on ja mitä siinä tehdään kun googletat sanan "toko" ja youtubesta katsot vaikka tokokoevideoita. Mutta jos mun oma mielipide, niin ei se mun mielestä ole vaikeaa jos siitä ei tee vaikeaa. Ja onhan se jännittävää, ja ainakin meille se on myös mukavaa ja hauskaa yhdessä tekemistä. Monet sanovat että "ei kannata harrastaa se on tosi vakavaa ja tylsää pilkunviilaamista" (nimim. itse joskus kauan aikaa sitten olin tätä mieltä), mutta pöhpah se sitä ole jos siitä ei edelleenkään tee sellaista. Itse asiassa juuri tästä asiasta olen tehnyt jos tekisin mielipidepostausta mutta se on vähän jäänyt. Yritin olla kovin tarinoimatta.. :D Ja kiitos!

      Poista
  2. Kiitos vastauksestasi! Juu nimenomaa halusin sinun mielipidettä asiaan. Itsekin olin joskus aikoja sitten sitä mieltä, että se on juuri sellaista "pilkunviilaamista" jne. Mutta nyt mielipiteeni on vaihtunut, kun olen katsonut videoita youtubesta ja tajusin miten hienoa yhdessätekemistä ja olemista asia voi olla! :)

    VastaaPoista