maanantai 19. toukokuuta 2014

Kesä tulloo kuten myös helteet


Plaah, ensimmäinen kuuma helleaalto on koettu ja voin sanoa etten tykkää. Mä en hirveesti ole kuuman kesäilman ystävä, ainoa positiivinen asia on oikeastaan ruskettuminen ja kevyissä vaatteissa hengailu. Mutta kaikki se tuskan hiki ja koirien laiskottelu.. Onneksi koulu loppuu kahden viikon sisällä, ja vihdoin on ensimmäinen vuosi lähärikoulussa ohi!

Meistä ei ole kuulunut peräti kahteen viikkoon, sillä ollaan eletty ihan normaalia elämää ilman toimintaa josta mainita. Tokoilut on Tuiskun osalta vieläkin tauolla, noutokapulaa on käyty onnistuneesti nakkelemassa nurmikentällä kuten myös otettu parit seuruupätkät. Kunhan loma alkaa on myös aikaa tehdä treenit iltayöllä jotta koirakin jaksaisi keskittyä viileämmässä ilmassa.



Kävin eilen Oulu KVssa kuvaamassa kaikki pörröt, kuvat löytyy täältä. Oli haastavaa kuvata mustia koiria suorassa auringon paisteessa, mutta omasta mielestä onnistuin saamaan jopa siedettäviä kuvia! Nilkat oli kyllä kipeät päivän jälkeen kun sai moneen otteeseen kyykkiä maan rajassa.

Tänään nakattiin parin tunnin lenkki Kuivasjärvellä, josta postauksen kuvat on. Koiraparat oli aivan läkähdyksissään kieli pitkällä, mutta hyvin Tuuterikin jaksoi kävellä. Ihana ilma ja ihana paikka, ehdottomasti täytyy käydä uudestaan!

Väkersinhän minä meille uuden, vähän erilaisemman bannerin. Mitä tykkäätte?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti