sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

10 mieluisinta blogia

Ensimmäiseksi voisin hehkuttaa, että nyt on loma. Tätä on odotettu niin pitkään kuin olla ja voi. Keskiarvo pysyi samana kuin syksyllä, vaikka pelkäsin että muutamat arvosanat tippuisi. Niinhän niitä tippui, mutta myös muutama numero nousi. Kyllä mä olen tyytyväinen todistukseeni. Nyt vain jänskättää, huolitaanko mut Kontinkankaalle opiskelemaan lähihoitajaksi.

Nyt kuitenkin, tässä on nämä 10 minulle mieluisinta blogia. Blogeja linkattiin 25. Oli hirveän hankala valita, kaikki blogit oli kivoja, mutta sainpahan jonkinlaisen listan tehtyä. Kymmenen parasta oli helpompi valita, mutta laitahan ne vielä järjestykseen, se oli hankalempaa.


Tämä blogi on aivan uusi tuttavuus mulle, mutta tykästyin blogiin kovasti. Ulkoasu on tosi kiva ja simppeli. Postauksissa on paljon kuvia (hyvälaatuisia sellaisia) jotka ovat suuria, itse tykkään juuri tällaisesta, ja teksti on hyvin kirjoitettu ja sitä jaksaa lukea. Esittelysivuille kaipaisin hieman enemmän tekstiä! Kaikinpuolin kivaisa blogi.


Jotenkin mä pidän tästä blogin yksinkertaisesta ja siististä ulkoasusta, mutta se voisi olla hieman leveämpi. Postaukset ovat kirjoitettu hyvin, ja niitä lukee tylsistymättä. Kuvia löytyy joka postauksesta ja ne on hyvälaatuisia. Päätähti on suloinen, josta kerrotaan esittelysivulla melko lyhyesti. Itse tykkään lukea melko pitkiä esittelysivuja, esim. miten koira on sinulle päätynyt ja vähän siitä eteenpäin. Gadgettien otsikot voisivat olla vähän näkyvämmät, nyt se näyttää vähän siltä että tekstit on pötköön kirjoitettu. Tykkään blogista ja sait uuden lukijan!


Tykkään hirveestin tämän blogin värimaailmasta, se sopii siihen tosi hyvin. Banneri on tosi kiva ja yksinkertainen. Blogi voisi ehkä olla hieman leveämpi. Postauksia tulee hyvään tahtiin, niitä on kiva lukea, kuvat ovat hyvälaatuisia ja hienoja. Harrastuksista on paljon tekstiä, eikä vain arkipäivän menoista. Esittelysivulle kaipaisin enemmän tekstiä, minkälainen Luka on luonteeltaan jne. Tulokset on kivoissa taulukoissa. Tykkään tosi paljon blogista, ennen en ole saanut aikaiseksi liittyä lukijaksi mutta nyt sen tein.


Hurttateamia mä oon aina seurannut epäsäännöllisesti, aina kun linkki on osunut nenän eteen niin on tullut käytyä lukemassa uusimmat päivitykset. Ensimmäiseksi täytyy sanoa että Hurttateam-nimi on tosi kiva ja sopii blogille hyvin. Ulkoasut on aina tosi hienoja ja sopii vuodenaikaan. Postausten aiheita löytyy laidasta laitaan ja kaikki postaukset ovat erilaisia, joten niitä on mukava lukea. Kirjoitustyyli on mukava ja kuvat ovat tosi hienoja ja hyvälaatuisia. 


Huiskuhäntämme-blogista tykkään ihan hirveesti. Ulkoasut on aina tosi onnistuneita ja hienoja, niihin on selvästi panostettu. Blogi on tosi siisti, postausten kuvat on sommiteltu kivasti tekstien sekaan ja mikään ei ole ''sotkuisen'' näköistä. Kuvat on tosi hienoja ja hyvänlaatuisia, sekä tekstiä on tosi mukava lukea tylsistymättä. Itse tosin kaipaisin että kuvat saisi klikattua isommiksi. Esittelysivut on tosi kivat, kuvia on sopiva määrä ja    teksti on kirjoitettu hyvin jokaisesta koirasta. Esittelysivujen taulukot on tosi hienoja! Kaikinpuolin tosi kiva ja onnistunut blogi.


Tässä blogissa ihastuin ehdottomasti ulkoasuun ja hienoon banneriin. Itse pitäisin kuitenkin että postausten otsikot olisi vähän hauskemmalla/hienommalla fontilla. Tätäkin blogia seuraan melko epäsäännöllisesti. Postauksista löytyy hyvänlaatuisia ja kivoja kuvia, sekä tekstiä jaksaa lukea. Koirien esittelysivut on pikkaisen liian lyhyet ehkä, olisi kivempi lukea vähän enemmän näistä koirista. Blogissa viehättää eniten onnistunut ulkoasu.


Tämä blogi on ihan uus tuttavuus mulle, mutta mielenkiinnon herätti hieno ulkoasu. Itse tykkään myös lukea tällaisia treeni- ja kisapainotteisia blogeja. Tekstiä on tosi mukava lukea, postausten mukana on myös hyvälaatuisia kuvia ja videoita. Esittelysivut ovat tosi hyviä, paljon teksiä, mutta jaksoin lukea ne kuitenkin loppuun. Tosi kiva blogi ja tykästyin kovasti, saitte uuden lukijan!


Vinskin blogia on tullutkin seurattua jo jonkin aikaa. Tää blogi on ehdottomasti yks mun suosikkiblogeista. Ulkoasut on aina tosi hienoja, ja sopii vuodenaikaan. Postaustahti on sopiva, ja kirjoitustyyli on mukava ja rento, sekä aiheet ovat mielenkiintoisia, joten sitä jaksaa lukea. Esittelysivut on hyvät, kaikista aiheista kerrotaan lyhyesti. Kuvat on tosi kivoja ja hyvälaatuisia, sekä videoita löytyy. Kaikinpuolin tosi onnistunut blogi jota jaksaa lukea!


Tästä blogista tykkään kovasti, koska sitä on mukava lukea. Postaustahti on hyvä, ja tekstiä on paljon. Kirjoitustyyli on tosi ''siisti'', ja jaksan lukea kaikki tekstit loppuun saakka. Harrastuksista on myös paljon tekstiä, kuvia ja videoita. Ulkoasu on kivan simppeli ja siisti. Esittelysivuilla löytyy teksiä, ja kaikesta on kerrottu hyvin. 


Tämä blogi on ehdoton ykkönen mun lukulistassa. Sitä on vaan niin kiva lukea. Odotan aina innolla seuraavaa postausta. Blogin värimaailma on kiva, ja banneri on hieno ja yksinkertainen. Teksiä on kiva lukea, kirjoitustyyli on hyvä ja postauksia koristelee hyvälaatuiset ja hienot kuvat. Esittelysivut on hyvät, teksti on kirjoitettu hyvin ja sitä on sopiva määrä. Kiva kun videoillekkin on oma sivu. Kaikenlisäksi päätähti edustaa omaa rotuani sekä erittäin söpöä sellaista! Olisi kiva jos postaustahti olisi hiieman tiheämpi, kuten sanoin, tykkään lukea blogia ja odotan innolla seuraavaa postausta. :) Voin sanoa että katsomisen arvoinen blogi!

Noniin, tässäpä jonkinlainen tämmönen. Oon erittäin huono kirjoittamaan arvosteluja, ja kuten huomaatte saatan jankata yhtä ja samaa asiaa miljoona kertaa. Kiitos vielä kerran kaikille jotka linkkasi bloginsa!

PS. Miten teillä meni eilinen, tuliko juhlittua päättäreitä? Mulla ainakin oli hauskaa!

10 kommenttia:

  1. kiitoksia hurjasti Huiskuhäntämme-blogin maininnasta/6. "sijasta" :)!

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon 8 sijasta ja blogsun maininnasta :>

    VastaaPoista
  3. Oi, kiitos meidän mainitsemisesta :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos vielä tätäkin kautta, antaa kummasti lisää motivaatiota kirjotteluun :)!

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Oho meidän blogi ensimmäisellä sijalla! Kiitos paljon!:)

    VastaaPoista
  7. Oo, kiitos paljon! Mulla ei päättäreitä tullu juhlittua ja nyt vietetään sairaslomaan niskatuen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo luinkin facesta mitä tapahtui, kävikö pahastikkin? Harmillinen aloitus varmaan lomalle!

      Poista