perjantai 22. helmikuuta 2013

Tokoa ja agin testailua




Tänään käytiin koirien kanssa päivälenkit kahdestaan, ja molempia kuvasin samalla, kun oli niin hyvä ilma. Lissu sai pitkästä aikaa vipeltää vapaana. Lissun kanssa on niin mukava kävellä kun se on niin ''helppo'' koira. Se tottelee heti kun sitä kutsuu luokse eikä ole pelkoa että se lähtisi vipeltämään karkuun. Sit se tulee aina niin iloisesti häntä vispaten. Toivottavasti tällainen käytös säilyy, silloin tällöin saa namia ettei kiinnostus lopu, mutta joskus saa tyytyä pelkkiin kehuihin. Ja raksutukset riittää oikein hyvin Lissulle. Tuisku sai myös vähän tepastella vapaana, otettiin samalla seuruuta. Pari kertaa namipalkka ja muutaman kerran sai repiä lapasta. Videota otin seuruusta ja lisäilen sen huomenissa varmaan, nyt en jaksa latailla.






Illalla oltiin treeneissä hallilla, ja päästiin kokeilemaan vähän sitä aksaa. Mentiin ihan vaan semmoista hyppy, putki, hyppy, putki ja lisäksi oli vielä pussi. Pussista ei meinannut ensin millään uskaltaa tulla, mutta kun yhden kerran sitä suuaukkoa raotti ja pääsi läpi, toisella kerralla se tuli jo itse läpi. Putkista juoksi läpi hienosti, pari kertaa vaan juoksi ohi (koska huomasin että oon todella surkea ohjaamaan). Matalat hypytki hyppäsi kivasti, ei otettu mitään maxikokoisia hyppyjä. Olihan se hauskaa, se vaan että oon erittäin paska ohjaamaan ja meinasin törmätä hyppyihin muutaman kerran :D Nooh, jospa me joskus ollaan hyviä.. Seuruuta otettiin ja parit seuruusta maahan ja seiso, ja hienosti neiti meni, meinasi vaan välillä jäädä jälkeen. Muutenkin oli vähän laiskahko, Tuiskulla tahtoi olla melko kuuma. Mutta tyytyväinen ainakin olen, toivotaan nyt että päästäisiin keväällä tokokurssille hakemaan apua ongelmiin ja valmistautumaan kokeisiin.







Nääh, blingbling-remmi ei ihan vielä tänään kerennyt tulla, joten varmaan maanantaina sitten.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti